torstaina, syyskuuta 28, 2006

Joutsenlampi

Tulimme juuri kämppiksen kanssa baletista. Upea esitys. Puvut ja lavasteet hivelivät silmiä. Olisin mielelläni adaptoinut useammankin hamosen karderoopiini. Musiikki oli odotetusti kaunista ja tanssijoiden taito veti sanattomaksi. Nyt odotammekin kämppiksen kanssa jo enemmän kuin innokkaasti Pähkinänsärkijän esityskauden avausta.

Helsinki ei ole lainkaan hullumpi kaupunki asua, ainakaan kulttuurinnälkäisen opiskelijan näkökulmasta.

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Kahden päivän jälkeen

Onnenlehti on edennyt mukavasti. Langan väristä olen erityisen tyytyväinen, sill se sopii mielestäni mallineuleeseen kuin nakutettu. Hieman minua tosin ihmettyy Kid mohairin rakenne: tukilanka onkin musta ja vain mohairkarva on vihreää! Itse neulepinnassa kummajaisuus ei onneksi juurikaan erotu.

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Aloituksia kuvien kera

Onpa mukavaa päästä taas pitkästä aikaa kirjoittelemaan. Kuvanlatausongelman aikana ei ole syntynyt mitään kovin kummoista. Opiskelu on tuonut mukanaan omat syksyiset kiireensä. Aika tuntuu laukkaavan ihan siivillä.

Aivan hiljaiseloa ei täällä kuudennessa kerroksessa ole kuitenkaan vietetty, vaan erinäisiä aloituksia on syntynyt. Mielitty kertoikin parin viikon takaisesta tutkimusmatkastamme Tapiolan Neuletikkiin. Sieltä mukaani tarttui muutama kerä ruskeaa ja vihreää Topwoolia raitabaskeria ja - lapasia varten. Olin tapani mukaan
laiska, enkä jaksanut neuloa mallitilkkua vaivaista baskeria varten. Sekös kostautui. Tuloillaan oleva baskeri olisi sopiva jättiläiselle. Ihan niin paljoa eivät rastanikaan tilaa tarvitse.Topwool on oikein mukavan tuntuista lankaa, joten uudelleenneulonta ei aiheuta kovinkaan suuria harmintunteita.

Olen myös saanut vihdoin sysättyä alulle villapaitaprojektin keltaisesta alpacasta. Mallitilkku on odottanut mittanauhaa jo ainakin viikon. Pitäisi päästä epäonnistumisenpelosta ja pistää hommaan vauhtia.Nyt äiti hus pois linjoilta, jos luet tätä. Luvassa salaisuuksia.Koska tapoihini kuuluu neuloa useampaa työtä yhtä aikaa ja koska tänä aamuna iski hillitön huivinneulontakuume (kummallisia nämä flunssan jälkitaudit nykyään)aloitin aamukiireitteni keskellä neuloa Mielityn Onnenlehteä äidille syntymäpäivälahjaksi oliivinvihreästä Novitan Kid mohairista.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Big Baskeri

Paremman käsityön puutteessa virkkasin kympin koukulla kohtalaisen jättimäisen baskerin talven varalle. Lankana akryylimössö Candy ja käyttäytymiseltään yhtä huonotapainen Aino. Molemmat Novitan. En kyllä tajua, miksi olen mokomat kaappini joskus hankkinut pölyttymään. Vasta valmistunut hattu näyttää jo valmiiksi hieman nuhjuiselta. Ei kiva.Ainoa löytyy enemmänkin, joten ajattelin värkätä baskerille tumput ja huivin kaveriksi, nyppyyntymisestä ja kammottavasta väristä huolimatta. Candyä jäi jäljelle vajaa metri, onneksi ei sen enempää.

Loppukevennykseksi kuva kämpän parvekkeelta perjantai aamuna. Taivas oli aika hurjan näköinen.

lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Kuvia, kuvia!

Matkustin viikonlopunviettoon kotikotiin, ja kas kuvanlataus onnistuu. Huomenna aion ensitöikseni soittaa asunnon atk- henkilölle ja ottaa selvää mikä mättää, kun kuvat eivät lataudu.

Tietokoneärsytyksestä johtuen neulontaintoni on viime päivinä ollut laiskanlaista. Minulla on suunnitteilla muutama projekti, joiden valmistumisen haluaisin tallentaa ideasta viimeistelyyn asti. En sitten ole viitsinyt aloittaa niitä projekteja, enkä muutakaan, koska haluaisin tehdä ne ensin. Vaikea minä.

Jotakin on kuitenkin valmistunutkin. Loc gabin - sukat Handknit holidays- kirjasta. Kuvassa ne ovat vasta aluillaan. Lankana on täydellisen oranssi seiskaveikka noin vuosimallia ´01. Olen säästänyt lankaa sille täydellistä sukkamallia varten. Loc gabinit nähdessäni veikkojen kohtalo sinetöityi. Pelkäsin langan loppuvan kesken, mutta niin ei onneksi tapahtunut.Seuraavaksi luvassa lisää vanhaa asiaa, eli käsityömessujen liian suuri saalis.
Kaksi vyyhteä atacama alpacaa palmikkobaskeriksi, yksi kerä colinetten point viitosta baskeriin ajattelin sitäkin, ei kai ihmisellä voi olla niitä koskaan liikaa. Sivillaa jo kauan himoitsemani kellanoranssina kellokukkaa varten sekä colinetten parisienne mohairia johonkin huiviin.Kuvassa komeilee myös jo aiemmin hehkuttamani käsilaukku. On se vaan niin söpö. Perjantaina tuli testattua sen vetävyys. Laukku on söpöytensä lisäksi täydellisen kokoinen. Ei niin suuri, että tavarat hukkuvat, eikä liian pieniköön, vaan juuri oikean kokoinen.Langat ovat lisääntyneet muutenkin. Nejan palkintopaketista paljastui kaksi kerää tummanruskeaa kitteniä. Minulla on varastossa samaa lankaa samanverran lisää, joten langoista muodostunee jonkin sortin yläosan vaate. Hauskat pääkallonapit muuttivat luokseni samassa paketissa. Tuo keltainen lanka sitten? Silkka heräteostos menitasta silloin, kun Mielitty osti vihreät alpacansa. Huivi tulee tästäkin ja halpa sellainen, vyyhti kun maksoi vaivaisen euron.
Toivottavasti tapaamme heti ensi viikon alussa. Pelkään tosin pahoin, että atk- henkilö sanoo, että voivoi, eikä tee asialle mitään. Siinä tapauksessa viihdytän (tylsistytän)tulevaisuudessa lähinnä julkaisemalla kuvattomia kirjoituksia.

lauantaina, syyskuuta 02, 2006

Nyt meni hermot

Heippa. Olen yrittänyt ladata kuvia viimeisten kolmen tunnin ajan, mut ei onnistu.

Kävin tänään käsityömessuilla. Tein ostoksia, vaikka opiskelijabudjetti ei oikein sallisi..

Varkautelaisen lankakaupan osastolta tarttui mukaan muutamia Britannian ja Perun ihmehiä. Lisäksi tuli kannatettua suomalaista silkkivillan valmistajaa ja erästä laukkukauppiasta, jolta ostin maailman söpöimmän käsilaukun.

Ärsyttää, kun ei voi kuvin kertoa:(

Nejalta tuli viikolla myös ihanan pehmeä palkintopaketti. Ruskeaa Kitten mohairia sekä neljä pääkallonappia. Kiitos kaunis. Sisältö oli oikein mieleinen:)Niistäkin oli kuva, mutta sekään ei latautunut..

Olen viihtynyt pääkaupungissa vallanmainiosti. Kämppikset ovat mukavia, ala vaikuttaa toistaiseksi omalta. Pitäisi kai koputtaa tätä pöytää, ettei kaikki käänny päälaelleen;D