Olen joutunut virkkauskärpäsen puremaksi. Tämä on ihan epänormaalia. Kaikki alkoi, kun huomasin, että puuvillaisen neuletakkini alku on liian iso. Pitäisi purkaa. Kuka käski lisäillä silmukoita, kun tää näyttää niin pieneltä. Oma moka.
No piti keksiä uusi työ, kun söderatkin valmistuivat ja jäivät odottelemaan silkkinauhaa. Söderoista jäi yli nöttönen kotiväkeä, josta aloin kaksinkertaisena virkata laukkua. No, pitihän se arvata, lanka otti ja loppui kesken. Onneksi apu löytyi vajaan kahden kilometrin päästä ja tänään saan jatkolankaa.
Kävin eilen hakemassa virallisen ajokorttini pääkaupungista ja pitihän matkalle keksiä joku käsityö. Puuvillaisen purkaminen ei edelleenkään houkutellut. Tiina teki upean huivin, jota olin kirjasta jo hieman aiemmin katsellut ja nyt päätin vihdoin kokeilla itsekin. Noin viiden- kuuden tunnin virkkaamisen jälkeen tulin samaan lopputulokseen kuin Katja: Ei huivi taida ihan illassa valmistua.
Kaartin poliisitalo on ihan liian lähellä menitaa, joten jotenkin kummasti eksyin sinnekin. Mukaan tarttui kerä roosan sävyistä häkelspassia. Modan pitsitoppi houkuttaa kovasti.
Ai niin ja oikeastaan minun ei pitäisi tällä hetkellä roikkua netissä, virkata tai neuloa, vaan siirtyä pikapikaa kaavoittamaan ja ompelemaan laukkua. Yksi ylioppilas lahja on nimittäin vielä kankaana (valko- vihreä.) Ensin juon kuitenkin kupin kahvia, josta minulle ei Lauran tavoin tule vatsanväänteitä, vaan vapinaa. Yritän kovasti pitäytyä yhdessä kupissa per päivä. Kovin se on vaikeaa, kun tee on pahaa, kaakaosta tulee iho-ongelmia ja kuitenkin tykkään kauheasti juoda kuumaa.
