Vaan kuinkas sitten kävikään

Tervehdys. Päivitykset ovat olleet vähän vähässä viime aikoina, ihan olosuhteiden pakosta. Norjan matkalta kun kotiutui mukavien muistojen ja langan, gröhöm, lisäksi rikkinäinen kamera. Olin tsuumaamassa upeaa maisemaa, kun kamera vain luiskahti käsistäni. Kuvauskiireessä, en pujottanut kameraa narusta ranteeseeni, vaan hosuin suotta. Jälkiviisaana voin todeta, että tuskin se maisema olisi mihinkään karannut. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin gigantin happy care- vakuutus. Uusi kamera on takuukuitin etäisyydellä. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Minä olen niitä ihmisiä, jotka laittavat tärkeät tavarat "parempaan talteen". Pitäisi siis vielä jatkaa etsintöjä, mikäli haaveilen joskus näyttäväni kuvia tässä blogissa. Pitäkää peukkuja, tai mielummin vain yhtä, koska kahdesta seuraa huonoa onnea.

Otsikko viittaa kameratapauksen lisäksi keskeneräisten hävitysprojektiini. Ajatus oli hyvä, ajoitus ei niinkään. Norjan matkaa varten piti keksiä sopiva lentokonetyö ja sopiva iltapuhde. Keskeneräiset eivät tietenkään tulleet kysymykseen, kun jotain kevyttä oli saatava puikoille. Lentokone käsityöksi valikoituivat pohjoismaisväriset sukat ja iltapuhteeksi Kiri Tallinnan mohairista. Molemmat ovat viittä vaille valmiita nyt. Tässä olisi kuvat, jos omistaisin sen toimivan kameran.

Ja kun alkuun pääsin, aloitin äidille synttärilahjaksi Liisan liljaa mohair luxista, joka jo kerran yritti muotoutua roosaksi.

Koneen syövereistä löytyy muutaman valmiiksi saadun keskeneräisen kuvat. Yritän lähipäivinä kirjoittaa jotain niistäkin.