tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Pääkalloja

Viime syksynä pikkuveljeni tilasi minulta pipon, jossa olisi ruskeaa ja novitan sokaisevaa valoannia. Ostin langat ja esittelin pääkallopipon ohjeen, joka sai tilaajan hyväksynnän. Pipon neulominen kuitenkin viivästyi muiden kiireiden takia. Kun marraskuussa viimein aloitin pipon neulomisen, oli veljeni mieli ehtinyt jo muuttua ja melkein valmis pipo sai komennuksen ufolaatikon pohjalle. "Toi on aika räikee", ei hirveästi houkuttanut neulomaan.Malli: We call them pirates
Lanka: Pohjaväri t.rusk. Gjestalin Maija, kallot ja vuori Novitan Valoannia
Puikot: 3mm bambusukkikset

Viime viikolla uppouduin keskeneräisiini ja päätin neuloa pipon valmiiksi. Tänä aamuna kiinnitin vielä vuoriosan. Se on valmis! Aion kiikuttaa pipon seuraavalla kotikotireissulla mukanani pikkuveljelle, jos hän vaikka suostuisikin sitä käyttämään. Tosin pipokelit alkavat olla jo kohta ohi.

Ostin valoannin Korialta pussilankana. Pingotusvaiheessa huomasin, että langastahan lähti pinkkiä väriä valkoiselle pyyhkeelle, jonka päällä se oli kuivumassa. Onneksi pyyhe on ikean halpispyyhe, joten värjäytyminen ei oikeastaan haittaa. Kiitän onneani, etten pingottanut pipoa lempipyyhkeitteni päällä.

Tämän projektin mieluisin asia oli huomata, ettei muutamaksi kuukaudeksi ufolaatikon pohjalle joutuminen ole enää varma kuolemantuomio neuleelle. Tämänkin työn neulominen oli pitkästä aikaa tosi kivaa.

2 kommenttia:

Ultsi kirjoitti...

Komee! Jos pikkuveljelle ei kelpaa, meiltä löytyy 10 v ostaja!

Mielitty kirjoitti...

Kuvassa pipo näyttää melkein hillityltä.:)