sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Keskeneräisiä ja tekemisiä

Parin viikon hiljaisuuden aikana olen:

1. Neulonut kuumeisesti serkkuni huivia. Olen jo viimeisen kerän puolen välin paremmalla puolella. Huivista tulee valtava.
2. Neulonut, shopannut, värjännyt ja tullut lahjotuksi. Vihreää sen olla pitää. Neulomispuolella kesken söderat myrkynvihreästä kotiväestä.Kasan alimmaisena on hame, jonka värjäsin värjäyskurssilla, Vasemmalla äidiltä synttärilahjaksi saamani laukku, joka on ihan kertakaikkisen ihana. Kaikki muu kuvassa meneekin shoppausotsikon alle. Pitäisiköhän vähän rajoittaa? No, onneksi on kesätyöt. 3. Pohtinut sitä oikeaa huivimallia alpacalle. Kesän juhlat lähenevät uhkaavasti. Minulla on kierrettävänäni viiden kaverini ylppärijuhlat, joten uusi huivi on tarpeen. Langan väri sopii täydellisesti ylioppilasmekkoni sudenkorentojen siipiin.4. Saanut vihdoinkin orientoivan harjoittelun portfolion palautetuksi.

5.Herännyt tänä aamuna puoli seitsemän pyykkivuoron takia. Raahauduin kymmentä vaille pesutupaan, mutta joku ryökäle oli ehtinyt ensin. No ehtiihän sen kankaan kutistaa myöhemminkin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis sinun mekkosi! Mistä tuo kangas on löytynyt?

särmä kirjoitti...

Lahden marimekosta. Lemmenleikki on kankaan nimi.