tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Sukkajuttu

Sain lauantaina kamerani takaisin. Siitä asti olen pohtinut, missä järjestyksessä esittelin valmstuneet neuleeni. Päätin, että aloitan sukista.Keskeneräisten hävitysprojektini aikana sain lopultakin valmiiksi Turkasen turkoosit. Lankoina 7veikka (vaalein turkoosi) ja Smart. Sukat menevät tonttulan kautta lämmittämään jonkun ystäväni jalkoja. Saaja ei ole vielä selvillä.Toinen sukkapari on itselleni, vaikka värityksestä sitä ei ehkä heti arvaisi. Nämä olivat Bergenin matkan lentokonekäsityönä. Vaikka väritys on täysin lempivärieni vastainen, pidän siitä jostain syystä kovasti. Asiaan vaikuttaa todennäköisesti se, että "Tahtoo muuttaa Ruotsiin" -kuumeeni on laajentunut käsittämään myös Norjan. Minulla on vahva pohjoismaalaisen identiteetti. Langanvärityksestä tulee mieleeni juuri pohjoismaalaisuus.Sukat on neulottu jälleen kerran kärjestä alaspäin. Tämä siksi, että sain kulutettua langan viimeistä metriä myöten. Kumpikin sukka painaa siis noin 50 grammaa. Lanka on Regia 6fädig:iä.Sukat taisivat olla tässä. Seuraavaksi voisin esittää huivijutun, hattujutun tai tumppujutun. Aiheista ei siis ainakaan ole pulaa:)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja raitasukkia! Minuakin kutkuttaisi neuloa sukkia, tuo kitaramieheni ihan varmasti tarvitsee kasvivärjätystä langasta kitaramiessukat ja tietysti sitä lankaa riittäisi mullekin sukkiin ja villapaitaan olisi siisti saada samanväriset sukat ja ja ja...

Marika kirjoitti...

Kauniita raitoja !! Minä huokailen Norjan ihanuutta (ja kalleutta...) joka kert kun käydään miehen veljen luona Oslossa.

särmä kirjoitti...

Kiitos!

Meri: Sukkia on ihan kiva neuloa. Valitettavasti kyllästyn melkein aina kantapäiden jälkeen. Suunnittelu on kyllä kivaa.

Marika: Aah, Norja! Kallista siellä totisesti on, harmi sinänsä.