torstaina, kesäkuuta 19, 2008

Valmistautumista tulevaan
(Tiunulta pääsy kielletty;D)


1. Puolen tunnin mittainen, tahaton kippailuhetki Tampereella. Lauantaina, työpäivän jälkeen otimme pikkuveli kakkosen kanssa suunnaksi Tampereen, josta siirryimme pikkuveli ykkösen kyyditseminä Jukolan viestin kautta Monoskylän metsiin.
2. Erään haaveen toteutuminen. Joku saattaa muistaa, että listasin erään asian vuoden vaihteessa tämän vuoden tavoitteisiin. Asiasta on tulossa totta ja Uppsala kutsuu elokuun lopussa. Virittäydyin teemaan tilaamalla Kulkurin iltatähti -vyyhdin Ilulta. Väri ja nimi ovat just eikä melkein teemaan sopivat.
3. Häät Suomenlinnassa. Toinen läheisimmistä opiskeluystävistäni menee heinäkuun alussa naimisiin. Hääkutsun saavuttua toukukuun puolessa välissä alkoi mielessä vilkkua Babeten kuvat. Babette on saatava. Varustuksena paksua pirkkalankaa, bambuinen nelosen koukku, kuppi kaakao-cappuccinoa ja nenäliina. Mukin epäesteettisyys johtuu mamman kesätalon rajallisesta mukikapasiteetista. Kotioloissa suosin Teemaa. Tilkkujen virkkaus aloitettu iltamyöhällä 7.6.
Tilkkutilanne la 14.6. jälkeen
Tilkkutilanne su 15.6 jälkeen

Viimeisenkin kuvan jälkeen on tapahtunut kehitystä: nyt on kaikki tilkut valmiina ja suurin osa jopa ommeltu kiinni toisiinsa. Loppusuoralla ollaan siis. Juhannuksen tavoitteena on töiden teon ohella saada kaikki tilkut kiinni toisiinsa, jotta pääsen reunavirkkauksen kimppuun. Yritän saada tämän mahdollisimman nopeasti valmiiksi, jotta minulla olisi tilaa muullekin elämälle kuin kassatäteilylle ja babeten virkkaukselle.

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea matkaan ulkomaanseikkailuun! Et ole kyllä tainnut muuta ehtiä tikutella kuin peittopaloja...

Anonyymi kirjoitti...

Siis anonyymi olin minä

Anonyymi kirjoitti...

....kele sentään noita sormia ;)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, nätit värit olet Babetteen valinnut, niin harmoniset ja maanläheiset.

Lotta kirjoitti...

Voi miten valtaisan hieno Babette! Nyt mun on ehkä pakko hankkia jostain se ohje. Uskomattoman työn oot kyllä tehny...

Maartsi kirjoitti...

Sinulla siis on punaista Ainoa? Sille olisi edelleen tarvis, joten laittaisitko meiliä: maartsi@gmail.com

Tilkkuprojekti näyttää tosi upealta! Erikokoiset tilkut elävöittävät pintaa.

Tuulia kirjoitti...

Ai että on ihana peitto!

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Vau, tuo peitto on todella upea! Ihanat värit. Miten mä en ole Babetesta ennen kuullutkaan?

Oletko tulossa ennen elokuuta vielä Helsinkiin?

Kate kirjoitti...

Pakko peesailla edellisiä, aivan valtavan hieno peitto!

Anonyymi kirjoitti...

Upea peitto tulossa!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtava peitto: ihanat värit, upea sommittelu! Olet tosi taitava - ja hirmuisen nopea. :) Taidan aloittaa peitto-ohjeen metsästyksen... ;-)
Sari

Jaana kirjoitti...

Upea peitto tulossa! Ja onnea vielä Upsalaan lähdön johdosta, varmasti mahtava fiilis!

Anonyymi kirjoitti...

Upea peitto! Oletko tehnyt sen "virallista" ohjetta noudattaen vai omasta päästä?

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat värit Babetessa! Upea :)

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kauniit värit noissa peittopaloissa, tulee varmasti upea peitto :)

särmä kirjoitti...

Kiitokset kaikille!

Lotta: Joo, suosittelen ohjeen hankintaan. Ihan huippupeitto tää on. Tahtoisin melkein tehdä itelleni heti samanlaisen, mut vihree-punasena.

Maartsi: Laitan viestiä.

MysteryKnitter kirjoitti...

Hieno käsityö taaskin!