lauantaina, heinäkuuta 12, 2008

Hyvä viikko

Peesailen nyt vähän Jaanaa ja kirjoitan tästä viikosta, joka on ollut ihan kelpo viikko. Toki ikäviäkin asioita on tapahtunut, tällä viikolla olen kuitenkin havahtunut tavallista useammin miettimään, miten mukavia asioita olen tehnyt. Hyvä viikko, siis.1. Maanantai - Löysin Lahden fidasta maailman kauneimmat lasiset kupit. 3 kahvikuppiparia ja yksi teekuppipari, kaksi eri sarjaan kuuluvaa lasilautasta. Ihan kuin lumpeenkukat. Rakkautta ensisilmäyksellä.

2. Kangaslöytöjä Eurokankaan palalaarista.

3. Kuuden euron käsityökirjat. Mm. neulemallikansio, josta löytyi muutama inspiraationlähde. A)Kirjoneuleraglan
B)Jos minulla olisi hovikuvaaja, neuloisin tällaisen. Ainaoikeaa.
C)Selvää mökkitakkiainesta.
D)Kai tällaiset melkein aikuisetkin saa tykätä ihan tosi paljon tällaisista tyttöjen pitsitakeista. Tahtoo ehdottamasti jotain tämän tapaista.

4. Tiistai - Paidan ompelua. Vaatii vielä säätöä, ja on toistaiseksi jäähyllä. Yleisfiilis hyvä.

5. Ravelryssä jo esillä olevan Razor camin kaveriksi One-tone ribbed shrug. Razor esittäytyy sitten yhdessä tämän kanssa.

6. Palma pois puikoilta. Viimeistelyä luvassa.

7. Ihanan impressionistista Sirdar Juniperia startitiksen vaivatessa. Mukautettu Urchin odottaa sitä mukautusosiota.

8. Kukkamekkohaaveita 20.7. ajatellen.

9. ja 10. Fritidsgarnia sävytettynä Dylonin Old goldilla.

11. Luonnovalkoinen Nalle pääsi myös Old gold kylpyyn.

12. Torstai - Lenkkikassi. Kävin pitkästä aikaa oikein hikilenkillä ja totesin tarvitsevani jotakin tällaista. Olen vasta alussa ja saatan ottaa vielä pakkia. Katsotaan, miten ja mihin langat vievät.

13. Perjantai - Lankayllätyspostia ystävältä Australiasta! Täydellinen yllätys. Kaikki värit ja tekokuitupitoisuus eivät olleet ihan mieleeni, mutta ajatus on kultainen. Sulho oli kuulemma halunnut valita minun näköisiäni lankoja, joten luulen, että ainakin tuon pahimman pätkärääkätyn voinee laittaa hänen piikkiinsä. Pikkuveli kakkonen kaipaa sukkia, joten enköhän saa senkin kulutettua.

14. Tänään - Uusi kultainen kolikkokukkaro. Sävysävyyn kesäkenkieni kanssa ja sehän riittää:)

15. Minä kokkipeukalo keskellä kämmentä oleva ihminen tein hyvää keittoa. 16. Vierailin Ultsilla ja sain ihania kirjoja lainaksi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania värejä viikossasi!
Mäkin löysin eurokankaasta kahta samaa kangasta, jäikö sinne vielä noin kivoja jäljelle :)

särmä kirjoitti...

Nienor: Kävin jo maanantaina ihan aamusta ja muistini mukaan sinne silloin jäi melkein kaikkia kankaita vielä jäljelle. Pallotrikoota tosin ainakin tosi vähän.

Jaana kirjoitti...

Ihanan kuuloinen viikko! Ja tosi upeita kankaita, tahtoo tahtoo. Lasiset kahvi/teekupit on tosi kauniita, mahtava löytö!