sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Kel-kel-keltasääret

Minulla on vimeinkin jotain näytettävää! Eilen puolenpäivän aikaan aloitettu muutaman tunnin mittaiseksi suunniteltu säärystin-projekti venyi vuorokauden mittaiseksi. Yksi puuttuva silmukka aiheutti toisen säärystimen re-neulomisen. Mut nyt ne on just hyvät.Malli: Omasta päästä omaan sääreen sopivat
Lanka: Opiskeluystävältä keväällä saatu Miss Helen Mohair Caresse (73%mohair,25%villa,2%polyamidi)95g
Puikot: 5mmPuhuin joskus talvella tarvitsevani keltaiset säärystimet. Ihana opiskeluystävä oli laittanut turinani korvan taakse ja tarjosi eräänä talvipäivänä minulle säärystin lankaa. Koska "to do"-listani on tunnetusti päättymätön, en aloittanut säärystinten neulomista heti. Syksy on kuitenkin tulossa ja aamut jo viileitä, joten säärystinten tarve palasi muutaman kuukauden viiveellä mieleeni.Lanka oli minulle uusi tuttavuus, varsin miellyttävä sellainen. Korkean villapitoisuutensa ansiosta neulepinta on paksua ja lämpöistä. Tykkään. Oikein ihanteellista säärystinlankaa siis. Sain tämän keltaisen lisäksi kaksi kerää oranssinruskeaa, joista taidan tehdä samanlaiset säärystimet. Noihin reikiin on tarkoitus pujottaa samettinauhat. Oon vaan niin tyytyväinen näihin, etten malta odottaa huomiseen, jolloin sais nauhaa, vaan tahdon esitellä nää nyt:)Näin lopuksi voitte vielä ihailla Varkauden Citymarketista löytyneitä pappakenkiäni, joihin olen aivan rakastunut. Olin etsinyt täydellisiä kävelykenkiä jo vuoden päivät, kunnes lopulta ohikulkumatkalla silmäni osui näihin. Erityisplussana se, että kolmeysit on just eikä melkein sopivat. Mulla on kauhea kanoottijalka pituuteeni verrattuna ja yleensä on vielä niin, että 39,5 ois se oikea koko, eli 39 on pienet ja 40 liian isot.

5 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Kauniit jalanlämmittäjät! Mä en oikein osaa säärystimiä käyttää, pidetäänkö niitä housujen vai hameiden kanssa, ja laitetaanko puntit sinne alle vai päälle..? Ei osaa ei. Mutta, jos käyttäisin, niin tuollaiset ois hienot.

janna kirjoitti...

On ihanan väriset! Ja aivan törkeen siistit kengät :)

särmä kirjoitti...

Jaana: Hamosen kanssa tietenkin:)Ja en tykkää säärtä myötäilevistä säärystimistä, enkä osaa niitä käyttää. Tällaset nilkkaanruntattavat sen sijaan on ihan mun suosikit, pitäis tehdä kaikissa väreissä melkein. Tulee sellanen balleriina fiilis aina säärystinten kans:)

Janna: Niin onkin:) Äkkiä vaan sittariin ostoksille:D Mut siis, mä tykkään näistä kengistä ihan sairaasti. Mul on kenkien kans aina se ongelma, et mul on mielikuva täydellisistä, mut se on tosi epätarkka, joten yleensä en sit löydä haaveilemiani kenkiä.

Mut nää on melkein paremmat kuin osasin ees kuvitella. Sopivalla tavalla maskuliiniset, mut kuitenkin sirot ja ennen kaikkea tummanruskeat. Maskuliinisuusvivahdehimotuksesta voidaan syyttää Amélieta. Ja nää on tarrakengät, joten ei tartte ees huolehtia nauhojen solmimisesta:) Eiköhän tästä hehkutuksesta käyny jo ilmi, et tykkään todella:D

Pikku pikku kirjoitti...

Mahtavat kengät ja säärystimet, sopii todella hyvin yhteen!

Jonna kirjoitti...

Säärystimet on parhautta - noissa on aivan ihana värikin!