keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Lanka-asiaa
Blogger yritti kaksipäivää itsepintaisesti ladata kuvan kyljelleen käännettynä, siksi tämä lauantaina jo luvattu lankavarastoanalyysi tulee vasta nyt.

Lähtötilanne Suomessa:
Hallitsematon määrä lankaa ja suunnitelmia. Kaiken mukaan ottaminen ei tullut kysymykseenkään.

Lopputulos Ruotsissa:
Mukaan lähti kolme pahvilaatikollista lankaa. Kaksi kotilaatikkoa ja yksi kaupan paprikalaatikko. Kotilaatikkoihin säilöin lankoja, jotka olisi tarkoitus neuloa joululahjoiksi tai jotka ovat suunnitelman kera odottaneet neulotuksi tulemista jo vuoden, elleivät kauemminkin. Paprikalaatikko täyttyi Istéxin Létt-lopista, josta olisi tarkoitus neuloa kaarrokeneule. Nämäkin langat ovat odottaneet puikoille pääsyä jo kesästä 2006.

Tarkoitukseni oli, että en ostaisi yhtään lankaa, ennen kuin saisin ainakin yhden laatikon neulottua tyhjäksi. No, toisin kävi. Nyt olen asettanut ehdottomaksi takarajaksi sen että lankojen on mahduttava noihin kolmeen laatikkoon ja uutta ei saa ostaa ennen kuin vähinään yksi vanha kerä on neulottu pois.

Mitä varastosta sitten tarkemmin löytyy. Koska pidän arkistoinnista ja asioiden paloittelusta osatavoitteisiin möykkytavoitteiden sijaan, otin kuvan lankavarastostani. Sitä mukaa, kun saan lankoja neulottua voin rastia ne yli kuvasta. Vähän niinkuin käänteinen joulukalenteri:D Hyvät naiset ja herrat: Särmän sverigestash, langat ja suunnitelmat.

1. Marks & Katten Eco bomull, kaura, vauvanvaateaineksia ystävää ajatellen.
2. Marks & Katten Eco bomull, ruskea, vauvanvaateaineksia ystävää ajatellen
3. Marks & Katten Eco bomull, v.harmaa, vauvanvaateaineksia ystävää ajatellen
  • 1., 2. ja 3., Tukholman löytöjä, joita olin katsellut täällä Uppsalassa jo . Onneksi en ostanut, kun sitten löysin langat 30% halvemmalla Stickan tarjouskorista.
4. Rowan Yarns Harris, keltarusk.meler., palmikkoasusteita.
  • Wincentsgarnin halvennuskorista. Harvinainen ostos, koska tälle ei ole tarkkaa suunnitelmaa. Palmikoita tahdon ja ehkä myssyn ja tumput tai kaulahuivin. No, sen näkee sitten. Yleensä en tee tällaisia ostoksia, joista minulla ei synny jäsentynyttä kuvaa lopputuotteesta.
5. Novita 7veikka, kirpeä omena, Cropped cardigan with Leaf Ties
  • Saatu Millalta joululahjaksi 2006. En tiedä, osaanko käyttää noin vaaleaa vaatetta, mutta katsotaan.
6. Novita 7veikka Raita, musta-harm., pikkuveli kakkoselle sukat.
  • Varastoituminen tapahtunut tod.näk. 2005
7. Novita Kid Mohair, puolukka, ystävälle joululahjaksi Wrapped In Tradition
  • Varastoitu syksyllä 2005. Silloin tästä oli tarkoitus tulla asusteita itselle, mutta pian huomasin värin olevan taydellinen eräälle ystävälle. Pitsiponcho piti neuloa jo jouluksi 2006:D
8. Istéx Létt-Lopi, t.rusk+rusk.+pun.+kelt.vihr, Kaarrokeneule itselle.
  • Lanka ostettu ylioppilaslahjaksi saadulla lahjakortilla kesällä 2006. Silloin jo oli kaarrokeneule mielessä, mutta täydellistä mallia ei vielä löytynyt. Heinäkuussa viimein onnisti.
9. Aracaunia Nature Wool, vattu. Ihan selvää tumppuainesta Swallowtailin ja Gretelin seuraksi.
  • Yksinäinen kerä hyppäsi mukaan Nystan alekorista. En ole vaaleanpunaisen ystäviä, mutta tällaista murrettua vatunväriä en voi vastustaa.
10. Miss Helen Mohair Caresse, sinappi. Säärystimet ja putkikauluri.
  • Opiskeluystävä diilasi tämän viime keväänä omasta varastostaan minulle säärystinlangaksi, jospa vihdoin saisin ne säärystimet neulottua. Tarvettakin olisi jo.
11. Novita Tennessee, sähk.sin. + erinäisiä sinisiä jämäpuuvilloja. Näistä olisi tarkoitus neuloa neulatakki tahi paita tärkeälle ystävälle.
  • Jämäkerät ovat peräisin kuusikulmiopeiton materiaaleista. Sähkönsiniset Tennesseet tämän kesän hankinta tätä nimenomaista projektia varten. Hankintapaikkana kesätyöpaikka.
12. Novita Nalle, elintarvikevärillä värjätty v.vihr ja turk.sin. Samaiselle ystävälle raidalliset polvisukat joululahjaksi.
  • Tämäkin projekti on ollut suunnitteilla jo ainakin kaksi joulua. Nalle ostettu joskus pussilankana Korialta.
13. Gjestal Maija, lemmikinsininen. Mammalle baskeri ja kevyt kaulahuivi joululahjaksi.
  • Lanka ostettu Priiman tarjouskorista syksyllä 2006. Baskeri+kaulahuivi-setti tästä langasta oli joululahjalistalla jo viime vuonna.
14. Rowan Tapestry, kaura. Baskeri.
  • Ostettu lankakauppa Heinistä keväällä 2007. Silloin suunnitelmana oli neuloa serkulle baskeri, mutta nyttemmin olen alkanut himoita tästä langasta neulottua baskeria ihan itselle. Hieman epäilen, osaanko kuitenkaan käyttää näin vaaleaa väriä, mutta ainahan voin toteuttaa alkuperäisen suunnitelman, jos hattu ei tunnukaan omalta.
15. Visjögarn, liukuvärjätty. Argosy tai huovutettu pikkuolkalaukku tai kirjoneuletumput.
  • Tukholman tuliainen. Hankintapaikkana Garnverket. Ihanat värit ja tälle onkin ihan liikaa ideoita. Laukkuna täydentäisi Swallowtail-settiä. Toisaalta argosy oli ostohetkellä ajatuksissa, ja tämä näyttäisi varmasti mukavalta myös kirjoneuleena..
16. Aade löng Artistic, pinkki. Revontuli Milla-ystävälle joululahjaksi.
  • Saatu keväällä mammalta tuliaisena Virosta.
17. Sandnes Pompei, t.sin. Tree jacket.
  • Tein tästä langasta palmikkoneuletakkia yläasteella (hyvänen aika onko siitä tosiaan jo KUUSI vuotta). Lopputulos ei miellyttänyt, joten purin mokoman. Sininen ei ole aivan omia värejäni. Valmiina päätyykin tod.näk. värjäykseen.
18. Schachenmayr nomotta Regia Design Line Kaffe Fassett, fog. Supervauvan polvisukat
  • Hankittu lankakauppa Heinistä halvennuksella. Oliskohan ollu joskus tänä keväänä.
19. La Alpaca, t.rusk.+vihr. Keefely-tumput.
20. La Alpaca, kellanruskea. Keefely-tumput ja jonkin sortin myssykkä
  • 19. ja 20. Ostettu keväällä näitä varten Sypressin kahden euron päiviltä.
21. Alvita Alpaca, omena. Keefely-tumput.
  • Saatu Mielityltä Tallinnan tuliaisena. Huuhkajapiposta jäi yksi kerä yli ja siitä asti tästä on pitänyt syntyä jotain yhteensopivaa.
22. Anja Virta Liukuvärjätty villalanka, kaura. Chevalier mittens
  • Hankittu talvella 2007 virtolaisesta naistenvaateliikkeesta, jonka takanurkassa myydään lankaa. Jos Virroilla liikutte suosittelen ehdottomasti käymään liikkeessä. Siellä on paljon omituisia lankoja, joita ei varmaan muualta saa. Putiikin nimeä en juuri nyt muista, mutta se on samassa talossa kuin raunon leipä ja lähetyskirpputori. Vierässä on lisäksi kukkakauppa.
23. Garnstudio Alpaca, sekalaisia värejä. Ystävän vauvalle vaatetusta
  • Stickan poistokorista kilohinnan mukaan. Toinen lemmikinsininen Nystan tarjouskorista. Yllättäen molemmat kerät olivat samaa värierää, vaikka eri liikkeistä ne ostin.
24. Titan Wool Merinos Extra, terra. Spanish Peacock Shawl tai Shetland Tea Shawl
  • Viime kesänä Mielityn kanssa tehdyn Tallinnan matkan tuomisia.
25. Colinette Parisienne, fire. Laminaria
  • Kädentaito messuilta syksyllä 2006. Silloin mielessä oli Kiri. Sen jälkeen olen suunnitellut neulovani tästä myös Icaruksen ja Soinnun sekä Spring Things Shawl:in. Laminaria lienee kuitenkin langan lopullinen olomuoto sitten joskus.
26. Colinette Point 5, Vincent´s Apron. Syysmyssy!
  • Katselin tätä jo Nystassa ja sitten pitkään Anntorps vävissä. En vain voinut vastustaa, täydellinen keltainen.
27. Online Java, oranssi. Äidille Wakame Lace Tunic.
  • Ostettu syksyllä 2006 Vihreästä vyyhdistä. Tästä piti jo silloin tulla joululahjaneule äidille, niin kuin viime vuonnakin. Ehkä tänä vuonna sitten, ehkä.
28. Garnstudio Alpaca, luumu. Sormikkaat ja myssy Kirin kaveriksi.
  • Lanka ostettu viime joulun alla. Silloin tästä piti tulla eräs joululahja, mutta aloinkin himoita tätä väriä itse, joten se joululahja jäi tekemättä.
29. Katia mikälie Glitter lanka. Käyttökohteesta ei aavistustakaan.
  • Äiti toi tuliaiseksi Tartosta ja oli omatoimisesti myös pakannut nämä kerät mukaani tänne Uppsalaan. Mitä näistä teen, ei aavistustakaan.
30. Garnstudio Alpaca, kelt. Korinpohjaneule.
  • Ollut suunnitteilla jo ainakin vuodesta 2005. Lanka ostettu seuraavan vuoden kesällä, mallitilkku neulottu syksyllä, mutta takki on jostain syystä edelleen neulomatta.
31. Garnstudio Alpaca, t.rusk. Palmikkoslipoveri, mahdolliset jämät parhaan ystävän Endpaper-settiin.
  • Lähtötilanne sama kuin edellisessä. Tämä tarvitsisi kohtalaisen joutuisaa etenemistä, jotta näkisin, jääkö tästä jämälankaa vai ei.
32. Garnstudio Alpaca, vattu. Endpaper-setti.
  • Jämäkerä Villivatusta.
33. Idena Mohair lux, pun. Airy Wrap-around Lace Sweater.
  • Lanka ostettu syksyllä 2005 Turun käsityö-Elisasta. Silloin tästä piti tulla neuletakki, vaan en raaskinut aloittaa, kun tahdoin löytää täydellisen mallin.
Kuvassa piileskelee todennäköisesti myös kaksi pientä kerää mustaa merinosilkkiä, joista pitäisi neuloa tädille syntymäpäivälahjaksi kolmiohuivi. Kuvan ulkopuolelta stashiin laskettakoon myös Ilun Kulkurin iltatähti -sukkalanka, josta on tuleva Knotty Glovesit. Ja Nystan tarjouskorista löytyneet Silke-alpacatkin näyttävät piiloutuneen johonkin. Niistä piti tulla nahkahansikkaisiini varrenpidennykset, mutta lanka osoittautui liian paksuksi. Niistä tuleekin sitten Sunflower tam ja sitten piti tietenkin ostaa kerä oranssia Alpacaa niitä rannekkeita varten..

Joo, yritän rajoittaa langan hamstraamista, mutta en voi luvata onnistuvani:D Himoitsen nimittäin erittäin kovasti mm. Colinetten mohairia samassa Vincent´s apron sävyssä..

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas sulla kovasti suunnitelmia ja herkullisia lankoja :) Älä nyt kuitenkaan hautaudu noiden lankojesi alle vaan nauti muutenkin olostasi siellä vieraalla maalla.

särmä kirjoitti...

Ultsi: Joo, ei huolta:) Just eilen käppäilin kaupasta kotiin ja ihastelin taas tätä paikkaa. Vielä kun sais ystäviä, niin sithän tänne vois vaikka jäädä;D Et tykkään kyllä kovasti.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Kuvassa näkyy punaista mohair lux -lankaa. Oletko jo ehtinyt käyttämään ne kaikki vai ovatko jääneet kaapin pohjalle? Etsin omaan projektiini tuota lankaa epätoivoisesti ja voisin ostaa sinulta, jos et itse tarvitse.

Yst. terv. Anna