sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

Joulupukki, joulupukki ja jos saisin mitä vaan

Koska tänään on ensimmäinen adventti ja joululoman alkuun on enää 16 päivää ja jouluunkin 24, ajattelin kirjoittaa joulupukille. Havahduin viime viikolla siihen tosiasiaan, ettei minulla tänä jouluna ole joululahjatoiveita lainkaan. Sitten kävelin koulusta kotiin ja näin erään kenkäkaupan ikkunassa täydelliset kengät. Päätin sekunnin murto-osassa, mihin veronpalautukseni tulen sijoittamaan. Tänään pikkuveljeni kaveri alkoi kaupitella digijärkkäriään. Houkuttaa kovasti sekin, enkä olekaan enää varma siitä sijoituskohteesta.

Siksipä ajattelin listata asioita, jotka tahtoisin, jos saisin mitä vaan.

1. Ah, täydelliset kengät. Mun sanat ei vaan riitä. En ole korko-ihmisiä jo ihan siitä syystä, että kävelen todella kovaa, ja korkokengät jalassa kiitäminen on sekä vaikeampaa että näyttää vähemmän asialliselta. Olen jo pitkään haaveillut saappaista ja olen haaveillut punaisista kengistä. Näissä yhdistyvät molemmat. Toiveissa on, että näitä olisi nahkapaikassa, koska silloin budjettini saattaisi sallia näiden hankkimisen.

2. Jos edellä mainitut olivat täydelliset kengät, niin tämä on täydellinen käsilaukku. Jos siis olet hiljattain voittanut lotossa ja tahdot tehdä tämän tytön onnelliseksi, osta tämä käsilaukku. Siis minulle, älä itsellesi, sillä siitä seuraa vain vihreyttä.

3. Se järkkäri. Nyt olisi tarjolla Nikon D60 ja hintatarjous 400e. Jos jollain on kokemuksia tai muita arviota kaupan kannattavuudesta, ne otetaan ilolla vastaan. Joululomalla tuota olisi kuitenkin tarkoitus päästä testailemaan.

4. Colinetten Jitterbugia Vincent´s Appronina ja ainakin sormikkaiden verran, miksei enemmänkin. Siitä ei vaan pääse mihinkään, että Vincent´s Appron on tän hetken hittivärini. Kivoissa keltaisissakin on eroja, ja omasta mielestäni juuri tämä on se sävy, joka passaa mun naamaan parhaiten. Myös villapaidallinen One cerota kelpaisi. Tai oikeastaan ihan mitä tahansa Colinetten lankaa tässä sävyssä.

5. Koska oon kahden vuoden tauon jälkeen innostunu taas liikkumaan melkein aktiivisesti, tarvitsisin kovasti kunnon kerraston ja fleecetakin kuoritakin alle. Nää on kyllä ihan oikeita tarpeita, jos oisin järkevä, oisin ostanu nää jo kuukaus sitten, enkä varsinkaan haaveilis niistä kengistä tai kamerasta. Asioiden tärkeysjärjestys voi riippua niin monesta seikasta.

6. Kirjoja. Älykkäitä ja ennakkoluulojani murtavia, mut ei liian paksuja, koska jään koukkuun enkä pysty laskemaan kirjaa aloitettuani käsistäni. Siks luen mieluiten sellasia parisataasivusia. Lyhyemmät tuntuu yleensä aina loppuvan kesken ja pidempien seurauksena lamaantuu pariks päiväks koko muu elämä. Tää on ihan perinnöllinen juttu. Iskä valitti yks päivä, et on väsyny ja sit selvis, et se oli menny joskus kahen jälkeen yöllä nukkuun, kun ei ollu malttanu lopettaa lukemista. Mä oon kans monet kerrat kukkunu pitkin yötä ja lukenu. En oo ikinä nukahtanu kesken lukemisen, mitä taas äiti harrastaa ja se herättää mussa hilpeyttä:D

7. Yöpaita. Toinen perinteinen, joka kuuluu joka jouluun. Uudet villasukat on sama juttu, vaikka mulla ei kyllä oo kauheesti kokemuksia lahjasukkien saamisesta. Muutamana jouluna oon sukat saanu, kun oon erikseen niitä mammalta toivonu. Yleensä oonkin neulonu itelleni uudet, jotka voi sitten jo joulusaunan jälkeen sujauttaa puhtaisiin jalkoihin. Nyt tuli taas ihan kauhea saunaikävä.

8. ÖÖ, tahdonko mä enään muuta. En kai, paitsi lunta ja että mun tärkeimmillä on hyvä mieli ja että öö. Mä pidän joulun perinteistä ja tahdon tehdä kaiken niin kuin aina ennenkin:) Ja tahtoisin myös kovasti, et se joululoma alkais nyt eikä viidestoista päivä.

Jos joku muu tahtoo listailla toiveitaan, tehköön sen, sillä mä ainakin lukisin niitä enemmän kuin mielelläni:)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä ainakin tämän nappaan kunhan päivemmällä kerkiän :-)

Hauskaa joulunodotusta!

Jatta kirjoitti...

Kelpais sun toiveista suuri osa mullekki!

Komppaan tota kirjojen vaarallisuutta, koko Jatta muumioituu hyvän kirjan kanssa aina siihen asti kunnes kirja on luettu. Kuinkahan monta yötä sitä on valvonut kun ei vaan malta nukkua? Eikä kirja kädessä vaan voi nukahtaa :D

särmä kirjoitti...

Rasa: Kiva ja kiitos samoin.

Jatta: Kas kummaa;D

Mä en kyl käsitä, minkä takia en samalla tavalla koukkuunnu koulukirjoihin:D Kai se on se, et niistä pitää oppiakin jotain. Äh, nyt pitäis kirjottaa tehtävää, eikä vaan roikkua netissä..

.k kirjoitti...

Ostin taannoin Canon powershot SX10Is-kameran, samaa hintaluokkaa. Bridge-kamera, 20 x zoom. Tykkään. Osta samaa tuttua merkkiä oleva, ei tarvi opetella manuaaleja uudelleen!

särmä kirjoitti...

.k: No vanha on kyllä canoni ja oon siitä tykänny, että siinä mielessä toi vähän mietityttää. Pikkuveljen kaveri on sitä tosiaan myymässä. Puoli vuotta on käyttäny ja ovh. näyttää olevan 750e, että siihen verrattuna toi 400, ei kuulosta ihan kauhean pahalta. Kauppamies esitteli jo mulle sillä ottamiaan kuvia ja näytti ihan hyviltä. Ja se on kyllä etuna, että lupas sen mulle joululomalla viideks päiväks testiin. Näkee sitten, miten se toistaa kirkkaanpunasen ja sinivihreät, jotka on tolle vanhalle kameralle ongelmatapauksia.

Anonyymi kirjoitti...

Rent a limousine. Propose to her in the limo thomas sabo shop
on the way to or from your special evening. thomas sabo anhänger günstig
Be sure to bring champagne or sparkling thomas sabo engelsflügel
cider to celebrate.Rent your favorite romantic movie. Make it special with homemade popcorn and her favorite movie treat. thomas sabo schmuck
Tell her you want your own happy ending by thomas sabo
proposing as the credits roll at the end.Give her three roses: angebote thomas sabo armbänder
Tell her one represents the past, one represents the present kette thomas sabo
and the last one (with the ring tied to it) represents the future. thomas sabo schmuck günstig
It is estimated that 110 million roses will be angebote thomas sabo ohrschmuck
sold for Valentine’s Day so be sure to order your angebote thomas sabo
roses early for the prettiest petals.