lauantaina, toukokuuta 06, 2006

Kun kellohame heilahtaa...

Sainpahan pitkästä aikaa ommeltua vähän vaatetta itselle. Hameesta tuli juuri sellainen, kuin olin kuvitellutkin. Eiköhän vaatteita synny tulevaisuudessa vähän useamminkin kuin kerran vuodessa;)


Kankaan ostin toissa viikolla Finlaysonin tehtaanmyymälästä Tampereelta. Kakkoslaadun takia kangas oli todella edullista. Pahoja värivirheitäkään ei palasessa ole. Ohje on viime syksynä ilmestyneestä Easy fashionista, jossa on muitakin aivan mahtavia malleja. Minulla on joku kauhea kynnys ompelemisen aloittamiseen. Aina kun olen ommellut ihmettelen, miksi en ompele useammin.

Äiti Teresa tilkkua olen yrittänyt tikuttaa tässä päivänä muutamana. Kokoonnumme parin kaverini kanssa kerran viikossa. Neulomme tilkkuja ja syömme herkkuja, kuinkas muutenkaan. Tarkoitus olisi yksi peitto saada valmiiksi. Pääsenpähän minäkin eroon turhan suuresta "veikka"varastostani.


Tänään intouduin taas värjäilemään karkkiväreillä. Erikoisen ruman värinen isoveli pääsi käsittelyyn. Värjäilin sitä vihreällä, eikä kotona tietenkään löytynyt muovihanskoja. Nyt minulla on sitten project spectrumin henkiset sormet;D Valmis tuotos on pihalla kuivumassa. Ainakin toistaiseksi se näyttää huomattavasti paremmalta, kuin alkuperäinen.


Oikein nolottaa myöntää, että huhtikuun sukat ovat kaikki vielä kesken. Tänään(kin) oli tarkoitus rutistaa yhdet loppuun, mutta sää on niin kesäinen, ettei villalangan neulomisesta tahdo tulla mitään. En valita enempää, koska kevät on kiva!

1 kommentti:

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Hame on ihana, kivan leveähelmainen ja kuosi tosi kiva. Nyt on myös loistava sää käyttää sitä. Toistan jo itseäni hehkuttamalla kevättä.;)

Minäkin olen jo pidemmän aikaa ajatellut noiden tilkkujen tekemistä, mutta mitään en ole saanut tehtyä. Voi tätä saamattomuutta! Ihanan värisiä nuo sinun tilkkusi.