maanantaina, heinäkuuta 17, 2006

Mytykkä ja aihetodisteet

Mytykkä pääsi hetki sitten pingotukseen. Se näyttää just niin kivalta, kuin toivoinkin. On hassua, että "normaalielämässä" en juuri kehu tekemisiäni, vaikka oikeasti niistä pitäisikin. Täällä ilmaisen kyllä, jos olen tyytyväinen. Tekee hyvää mielenterveydelle, luulisin. Haittapuolena on toki se, että ihmiset saattavat pitää minua todella omahyväisenä, mitä en mielestäni ole.

Jos jotain hyvää, myös huonoa. Jos huivi olisi valmistunut alkuperäisen aikataulun mukaan kaksi viikkoa sitten, olisi sen toimituspaikka ollut kaiketi noin kolmen kilometrin päässä. Nyt tuohon kolmeen täytyy lisätä ainakin sata. Postipoika saa polkea itseni sijaan..

Sitten eilen lupaamani aihetodisteet. Viime viikon perjantaina suuntasimme Hannan kanssa pääkaupungin, tulevan opiskelukaupunkini lanka-apajille. Kartutin varastoani jälleen ihan kiitettävästi. Olin vannonut, etten osta ainoatakaan neulekirjaa. Arvasihan sen, ettei päätös pitänyt. Sorruin tosin vain yhteen, vaikka useammastakin haaveilin.


Handknit holidaysin hankkiminen ei toistaiseksi kaduta yhtään. Kirja on inspiroinut minua jo hintansa edestä. Se on täynnä valloittavia kuvia ja kekseliäitä ohjeita. On vain plussaa, että ohjeiden joukkoon on ujutettu myös kauniin kolmiohuivin ohje. Myönnettäköön, että se sinetöi ostopäätökseni.

Jotain tämän tapaista olen ajatellut siihen kaverin ponchoon, joka on edelleen lankoina.


Menitasta tarttui mukaan flavia babya vauvan neuletakkiin. Pikkuserkkuni, kummisiskoni saa elokuussa vauvan. Äitini piti värivalintaani omituisena vauvalle. Kuka on sanonut, että vauvat on pakko pukea pastelleihin. Ostin lisäksi samanväristä bambia huivitarpeeksi. Olen havainnut, etten pysty vastustamaan tätä vihreän värisävyä. Alekorista nappasin vielä oranssit toppilangat(Mandarin classicin poistuva sävy).
Vihreästä vyyhdistä selvisin ulos mukanani langat äidin joululahjaan. Jotakin oranssia on luvassa.
Sypressissä sen sijaan sekosin (taas) alpakkahyllyn edessä. Keltaisia on paidan verran. Ruskea, musta ja vihreät ovat tulevia joululahjoja varten. Fritidsgarnit odottavat pannulapuiksi muotoutumistaan.
Tämän ja aiempien tuhlaus/hamstrausreissujen takia Neuleunian virallinen langanostolakko on alkanut. Päättymispäivä on joulukuun ensimmäinen siltä varalta, että joku joululahja uhkaa jäädä puolitekoiseksi lakon takia. Jos tällaista tarvetta ei ilmene jatkuu lakko aina kuluvan vuoden viimeiseen päivään asti.

3 kommenttia:

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Ihailen selkärankaasi, jos tuohon pystyt. Minä haksahdin eilen ostamaan Riihivillan käsinvärjättyä indigolankaa.

Ostoksesi ovat kyllä minimini-kuvissa.;)

särmä kirjoitti...

Täytyy myöntää, että itseänikin epäilyttää hieman. Tajusin nimittäin äskettäin, ettei minulla ole lankoja kaikkiin niihin huiveihin, jotka haluaisin neuloa nyt-heti-just. Yritän kuitenkin:)

Joskus koko totuus on parempi jättää kertomatta - siitä miniminikuvat;)

Anonyymi kirjoitti...

eikä lakkoon varmastikaan lasketa kaikkia niitä lankoja, joita joudut koulua varten hankkimaan... ekana syksynä tarvitset lankaa ainakin kudottavaan huiviin eikä siihen riitäkään ihan pari kerää.