torstaina, helmikuuta 01, 2007

Sinistä, valkoista ja vähän harmaatakin

Tästä sen pitäisi lähteä. Alkua tosin jarruttaa fortissima, joka ei suostunut muotoutumaan myöskään hameeksi. Hätä ei ole tämännäköinen, sillä uusi olomuoto on jo alkanut hahmottua. Viimeistään viikonloppuna tekele antaa tilaa uusille sinisille tai valkoisille projekteille. Aloitin tänään karkkilakon ennalta määräämättömäksi ajaksi. Eilen otin kuitenkin jo pienen varaslähdön PS:ssään ja nautiskelin fazerin sinivalkoisella, nam. Harmi, ettei sitä saa leveny, tai oikeastaan se on ihan hyvä.

Spectrum suunnitelmia on paljon, kuten sinisiä lankojakin, vaikken sinisestä oikeastaan edes välitä. Neuleita luvassa serkulle, kummitädille ja parille kaverille. Ja jotten itse aivan unohtuisi ajattelin neuloa harmaista seiskaveikan jämistä raitasukat viluvarpaitani lämmittämään.

Haluaisin ryhtyä kokopäiväiseksi spectrumneulojaksi. Totuus kuitenkin on, että suurin osa ajastani kuluu tällä hetkellä opiskeluiden parissa. Konkreettiset tehtävät, stressi tai ainakin väsymys täyttävät vapaa-aikanikin, joten on melko todennäköistä, etteivät kaikki neulesuunnitelmani toteudu. Maaliskuun lopussa nähdään, kuinka onnistuin viidessä osatavoitteessani:

1. Neulontakurssin mallineuletilkut ( Tämä tavoite tulee pakostakin täytetyksi)
2. Ns. ongelmalankojen pois neulominen
3. Serkulle bolero novitan sinikirjavasta tahitista ( Muista kysyä mitat)
4. Joululahjoja (kämmekkäitä, sukkia, huiveja jne.)
5. Kummitädille kid mohairista joko voguen villis tai hartianlämmitin/keeppi (kutiavuus ja koko selvitettävä)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea karkkilakkoon! Itse olen ollut vuoden alusta lähtien ja vain yksi suklaakohvehti on päässyt livahtamaan.. Äläkä nyt niin hirveästi stressaa niitä opiskeluja!

Hansu kirjoitti...

Siis teetkö jo ensi jouluksi valmiiksi joululahjoja?

Huh, onnea listan tavoitteiden täyttymiselle!

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Äh, mä niin toivoin näkeväni sen fortissima-hameen!

Järjestelmällisyytesi neuletöiden suhteen on pelottavaa. Tosin lohduttaudun sillä, että ne ovat vasta listalla, eikä tuo kaikki ehkä toteudukaan.;)

Onnea karkkilakkoon, itse olin melkein koko tammikuun sipsilakossa. En ole enää.

Anonyymi kirjoitti...

Heips, nappasin ihanan Onerva-huivisi kärjen omaan huiviini aluksi.

särmä kirjoitti...

Hansu: Joululahjoja on ihan kiva tehdä varastoon, silloin kun sattuu huvittamaan. Ei tarvitse joulunalla sitten stressata niin paljoa.

Mielitty: Kyllähän sinä minun listani tiedät, lohduttauduit aivan oikealla asialla;D Ja se lakko on vaan karkkilakko, ostin heti eilen suklaajäätelöä:D Sipsien totaalikieltäytymisen aloitin joskus viime syksynä. Niitä tulee syötyä aina ällöttävään oloon asti, joten päätin, että parempi olla syömättä kokonaan. Ei ole tuottanut edes vaikeuksia, kun ajattelee sitä inhottavaa jälkimakua. Koska lakoissani on yleensä vähintään yksi porsaanreikä, on maissinaksut sallittu:D