keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Vihreä Sointu


Keitin juuri vihreää teetä. Mieleeni juolahti, että voisin vihdoinkin kirjoittaan Sointu -huivin kakkosversiosta, joka valmistui jo reilu puolitoista kuukautta sitten. Kameran puute on ajanut yllättävään bloggausinspiraation puutteeseen. Neuleita täällä on valmistunut enemmän kuin tarpeeksi. Siihen nähden siis, etten saa tekeleitä arkistoitua kuvallisesti. Onneksi piinaviikkojen pitäisi olla kohta ohitse ja kameran palautua korjauksesta millä hetkellä hyvänsä.

Varsinainen asiani oli Sointu -huivin kakkosversio, eikä blogihiljaisuus ja rikkinäinen kamera. Olen edelleen innoissani tästä "uudesta" huivistani. Lankana käytin seitinohuen mohairin sijasta Garnstudion Alpacaa. Alpaca ja metalliaddit olivat melko liukas yhdistelmä. Juuri tästä syystä unohdin huivin keskeneräisteni joukkoon reiluksi kuukaudeksi. Seuraavalla kerralla kun neulon Alpacaa, käytän taatusti bambupuikkoja metallisten sijaa.Parasta huivissa on värin ja mallin yhdistelmä. Pidän kovasti siitä kontrastista, joka syntyy herkän pitsin ja voimakkaan, kirpeän omenan värisen langan yhdistelmästä. Tulevan opettajuuteni kannalta olen ajatellut, että juuri näin minä esittelisin pitsineuleen. Räikeä väri ei anna mummomaisuudelle tilaa.Huivin väri käy yksi yhteen vuoden takaisen ylioppilasmekkoni korentojen siipien värin kanssa. Siitä huolimatta huivi päätynee kaulahuivikäyttöön, sillä eihän näin ihanaa huivia voi pitää komerossa 364 päivää vuodesta.

18 kommenttia:

Perhoneito kirjoitti...

Ihanan värinen huivi ja muutenkin erittäin kaunis ja herkkä! Tosin enemmän kiinnitin huomioni mekkoosi, sen kuosi on samaa kuin mitä lapsuuden kotini huoneessani on :) Tosin eri väristä.

Maiju kirjoitti...

Ohje, ohje! Missä ohje missä ohje? Ohjetta vaaditaan kehiin!

hanna_h kirjoitti...

Ihana! Ota ehdottomasti myös talvikäyttöön, toivottavasti nään joskus livenäkin :)

Jatta kirjoitti...

Se on tosi upea. Ohjetta odotellessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis huivi ja herkullinen väri!

Anonyymi kirjoitti...

Taidokasta työtä, ja väri on ihana! Voi kun sais ohjeen!

särmä kirjoitti...

Kiitos kaikille:)

Hanna-h:Oot itse asiassa varmaan nähny sen myttynä mun kaulalla, sillon kun törmättiin siinä metsätalon kohdalla. Siitä huolimatta voin kyllä antaa sen tarkempaankin tarkasteluun:)

maiju, jatta ja golden: Se ohje tulee ehkä joskus.Mulla on tällä hetkellä opintojen kanssa ihan riittävästi tekemistä, joten mitään en lupaa.

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Oi vitsi, tykkään tästä versiosta vielä enemmän kuin siitä vaaleasta! Kuviot tulevat näyttävämmin esille. Ohje ois pop.

Vilma kirjoitti...

Hieno! Väri on tosi reipas, oikein sopiva piristysrusike syksyn tummuuteen. :)

AnneM kirjoitti...

siis wau.... ihana! aivan kuten se punainenkin huivi tuolla aiemmin. Toivottavasti saisit kirjoitettua ohjeet ;)

Jonna kirjoitti...

Aivan ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, toi on ihana! Väri on ihanan kirpeä, tykkään :)
Minäkin voisin neuloa tuon, jos saat ohjeen aikaiseksi.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Nätti malli ja elämässä pitää olla väriä. Itse voisin tehdä tuollaisen vaikka fuksianpunaisena.

Anonyymi kirjoitti...

Upea huivi! Tosi ihana toi räikeä väri ja herkkä pitsi yhdessä.

Anonyymi kirjoitti...

oi, hieno hieno hieno! yhdyn edellisiin, ohje olis äärettömän pop... mutta ei paineita :)

särmä kirjoitti...

Kiitos kaikille kehuista!

Pitää pohtia sitä ohjeen kirjoittamista vielä vähän. Edelleenkään en suostu lupamaan mitään. Laitan asian kuitenkin korvan taakse:)

piua kirjoitti...

Hei tää on ihana huivi! Oli se valkoinenkin oikein herkkä ja hieno, mutta tässä tulee mahtavasti esiin kuvio ja sävy on kuitenkin tarpeeksi ärhäkkä piristämään syksyn tummuudessa. Ohje olis aivan ihana juttu...
Mut ei paineita. Kunhan kerkeät. Mutta älä unoha meitä halukkaita neulesisaria! :D

Anonyymi kirjoitti...

voih kui upee huivi!!!