Hullut päivät

Hullut päivät iskivät taas viime viikon lopulla. Tällä kertaa ei ollut kysymys keltaisista kummituksista vaan käsityöntekijän ideapaljoudesta. Hulluiksi päiviksi nimittämäni ilmiö ilmenee n. kerran kahdessa kuukaudessa. Yleensä tilaa edeltää ajatukset pysyä mahdollisimman vähässä keskeneräisten määrässä. Toinen hullujen päivien houkutin on vapaan käsityöajan odotus.

Millaiset hullut päivät sitten ovat. Yleistä ilmiölle on halu aloittaa uusia töitä, koska vanhoihin ei uusien ideoiden kokeilun halussa pysty keskittymään. Kun uuden työn on aloittanut siihen kuitenkin kyllästyy ennätysajassa, jopa tunnissa aloituksesta, eikä keskittymiskyvystä ole tietoakaan, kun ehkä tahtoisi tehdä jotain muuta, jonka voisi saada valmiiksi.

Näiden hullujen päivien ensimmäinen uhri oli Teddylaatikko, jonka syövereitä olin jo kaksi kertaa yrittänyt muuttaa peitoksi onnistumatta. Tällä kertaa puikkokoko suureni kahdella ja malliksi valikoitui Kaaospeitto. Luulen, että tästä tulee vielä hyvä, kunhan kiinnostus jatkaa peittoa taas viriää.

Hullujen päivien luonteeseen liittyy myös olennaisesti halu kuluttaa jokin lanka loppuun. Yleensä ko. lanka ei ole sieltä varaston ihanimmasta päästä. Tällä kertaa käsittelyyn päätyi Novitan Pop Plus, jota olin joskus ostanut veljen asusteita varten. Pipo virkkaantui kuin itsestään ja jopa kerrankin kehuttiin täydellisen kokoiseksi. Yleensä olen arvioinut veljen päänupin koon vähän liian suureksi, eikä asiakas ole ollut yhtä tyytyväinen.

Onnistuneen pipon jälkeen lankaa oli kuitenkin jäljellä vielä melkein kaksi kerää. Koska veli valitteli käsineiden puutetta, päätin neuloa loppulangasta kaksi paria identtisiä tumppuja, jotta yhden hanskan mahdollisesti kadotessa voisi käyttää tumppuja ristiin. Jo ensimmäisen tumpun kohdalla alkoi ilmetä kaihoisia ajatuksia jonkin haastavamman työn pariin siirtymisestä. Lopulta viikonlopun aikana valmistui yksi peukaloton tumppu ja puolet toisen resorista.

Lauantai-iltana päätin etsiä ratkaisua vallitsevan tilan korjaamiseksi. Unohduin muutamaksi tunniksi lukemaan kiehuvaa Villapataa ja inspiraation vallassa lauantai ehti muuttua sunnuntaiksi. Olin koko syksyn surkutellut säärystinten puutetta, yhdet olivat jo puikoillakin, mutta eivät osoittaneet valmistumisen merkkejä. Nämä säärystimet nähtyäni muistin varastostani löytyvän pesussa vanuttuneen mohairpaidan hihat. Nopea testaus, mahtuvatko hihat jalkoihin ja kyllä! Lankavarastostani puolestaan löytyi melkein samanväristä Floricaa. Poimin siis silmukat "varresta" ja jatkoin 3o3n-joustinta. Koska päivä oli edennyt jo seuraavan puolelle oli minun mentävä nukkumaan.

Aamulla herättyäni jatkoin säärystimiä, mutta en edennyt edes ensimmäisen joustimen loppuun, kun jo ajatus ompelukoneen ääreen siirtymisestä tuntui liian houkuttelevalta. Villapadasta inspiroituneena kaivoin esille viime syksynä Ruotsista kirpparilta ostamani hameen, josta minun oli jo silloin tarkoitus muokata jouluhame itselleni. Koska joulu on jo aika lähellä, ajankohta hameen uudistamiseenkin oli mitä sopivin.

Irrotin vyötärökaitaleen ja purin yläreunan poimutuksen, joka paljasti kankaan valtaisan määrän. Lyhensin kappaleita yläosasta, koska en halunnut suotta purkaa alareunan rimpsua. Poistamastani kankaasta ompelin kansallispuvun taskua muistuttavan taskun, joka on tarkoitus kiinnittää miehustan ja vyötärökappaleen väliin. Tähän projekti sitten tyssäsikin, kun minulla ei ollut tarpeeksi leveää kuminauhaa vyötärölle, enkä myöskään osannut päättää rypytänkö kaiken kankaan vyötärölle, vai haluanko hameesta mielummin istuvan ja puran kappaleet kokonaan kaavojen asettelua varten.

Koska hameprojekti jäi kesken päätin suunnata mielenkiintoni uudestaan säärystimiin. Neuloin ensimmäisen resorin valmiiksi ja ketjuvirkkasin säärystinten pintaan sydänaiheen. Poimin silmukat toisesta hihasta ja neuloin pari kerrosta.

Maanantaiaamuna minua vaivasivat vielä langat, joista olin jo veljen pipon virkattuani yrittänyt virkata mammalle hattua joululahjaksi. Junalle lähtöä odotellessani otin langat uudelleen käsittelyyn. Valitsin tällä kertaa kaksi numeroa suuremman koukun ja johan onnistui. Lopputulos ei missään nimessä ole itseni tyylinen, mutta on mielestäni oikein edustava mummohattu.

Hullujen päivien jälkeen neule-elämä on rauhoittunut. Säärystimistä toinen odottaa enää kirjailujaan, veljen tumppuja on jo kaksi kokonaan valmista ja kolmas peukaloa vailla. Hame pääsee uudelleen käsittelyyn, kunhan joululoma parin viikon päästä koittaa. Teddy-peitto puolestaan pakataan todennäköisesti mukaan maalle joulunpyhien ratoksi.