sunnuntaina, joulukuuta 25, 2005

Täältä tullaan Blogistania!

Tässä tämä nyt sitten on. Oma, kauan haaveiltu blogi. Olen suurennellut koko syksyn neuleblogien kävijälaskurien silmälukuja ja samaa tahtia haaveillut oman blogin perustamisesta. Ajankohtana tämä joulupäivä ei varmaan ole kaikista sovinnaisin. En kuitenkaan pystynyt kauempaa vastustamaan sisäistäpakkoani. Silloinhan on toimittava, kun inspiraatio on suurimmillaan, eikö.

Minun oli tarkoitus perustaa tämä blogi jo aiemmin, mutta nimenannon suhteen oli hieman vaikeuksia.
Neuleunia voitti lopulta taiston ja komeilee nyt sivun ylälaidassa. Ajattelin, että on hyvä valita joku todellistatilannetta kuvaava nimi vaikka tuo onkin ehkä turhan kliseinen. Kai sen voi jostain vaihtaakin sitten joskus.

Niin kai tämä on pääasiassa neuleblogi. Mukaan saattaa joskus eksyä kuvia tilkkutöistäkin tai jostain muusta. Vannomatta paras...

Yritin opetella heti kuvien lisäämistä esittelemällä kesken eräisiä tekeleitäni. Ongelmia palomuurin kanssa, joten ei kuvia, ei. Ja minä kun en tykkää, jos ei ole kuvia. No, puikoille ovat kuitenkin päässeet villatakki uusimmasta Modasta, Roosa sekä epämääräinen kissapipo. Ihana neuloa välillä itselle ja ilman aikatauluja. Tosin noistakaan ei ole kuin villatakki itselleni...

3 kommenttia:

Stode kirjoitti...

Joo ilman muuta, ei minulla ole mitään kirjottelemista vastaan. En tiedä onko tää hesa niin ihmeellinen paikka, mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitit. Kiva muuten jos sait jotain noista ajatuksista. Keskustelun aiheitahan kyllä löytyy varmastikin muita. Sähköposti käy oikein hyvin. Tiedän, että siellä on muuten kirjoitusvirheitä ;) niistä saa kyllä mielellään huomauttaa, koska sitähän on aina aika sokea omille "virheilleen", no okei en oo ehkä mikään maailmanmestari äidinkielessä muutenkaan.
Eipä mulla muuta just nyt tuu. Maililla sitten lisää.

Stode kirjoitti...

Edellisessäkin on muuten virheitä :) :) --keskustelun aiheita löytyy varmasti monia oli tarkoitus sanoa.

mail. tonile87@hotmail.com

MysteryKnitter kirjoitti...

Wau! Minulle ennestään...tuntematon blogi. Hm. Pitäisiköhän ottaa ja käydä kierros...ehkäpä.