perjantaina, helmikuuta 17, 2006

Penkkarihuumaa ja ensimmäinen päivä lukulomalaisena

Tänään sitten alkoi virallinen lukuloma. Jätin abiristeilyn väliin, joten tämänkin päivän olisin tietysti voinut käyttää järkevästi ja aloittaa luku-urakkani. Päätin kuitenkin antaa itselleni vielä hieman lomaa ja ylläri pylläri olenkin neulonut tänään oikein urakalla. Eilen penkkarien jälkeen aloitin Lyyra-sukkia vajaasta nalle colori kerästä ja tänään sain ensimmäisen valmiiksi. Siinä meni uusien töiden aloitus kielto nurin jo ennen kuin ehti alkaakaan. Huomisesta maaliskuun alkuun asti aion olla koko päiväinen abiturientti neulekoneen sijaan.

Matokäden kaulusta olen myös tikuttanut eteenpäin. Komeus oli kyllä käytössä jo penkkareissa. Siirsin kaikki silmukat väliaikaisesti apulangalle ja heiluin sitten lavalla ja rekassa lankakerä housuntaskussa:) No, ei sillä oikeasti ollut mitään merkitystä, koska olin vuorautunut etäisesti säkkituolia muistuttavan karvaisen pallon sisälle. Laitan kyllä kuvankin tässä lähiaikoina:) Tuli hyvä mieli, kun äikän opettaja kysyi, että olenko taas itse väkertänyt puvun.

Penkkarit meni muutenkin kivasti. Opettajat tykkäsivät lahjoistaan ja laulut saivat yleisön nauramaan. Jostain syystä useammissa lauluissa puututtiin opettajien hiustyyleihin ja autoihin. Oppituntien nukuttavaa vaikutusta ei myöskään unohdettu. Rekan lavalla oli rutkasti tilaa, koska olemme pienen koulun pieni ikäluokka. Vähän kylmää kyytiähän lavalla seisoskelu toki oli, mutta hauskaa silti. Jopa minä joka yleensä seuraamaan mieluummin tapahtumia sivusta kuin niiden keskiöstä vilkuttelin iloisesti ohikulkijoille:)

Olen suunnitellut, että annan itselleni luvan neuloa joka päivä yhden tunnin ajan. Täytyy vielä tehdä jonkin sortin tarkempi aikataulutus, koska olen sitä ihmistyyppiä, joka jumittuu ihan väärille urille, jos ei ole tarkkaa aikataulua. Huomenna on luvassa matematiikkaa ja englantia.

5 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Kiitos kortista! Mun on pitänyt tulla kiittämään jo aiemmin, mutta se on jostain syystä unohtunut. Ja onnea kirjoituksiin! :-)

Katja kirjoitti...

Laita kirja nuottitelineeseen, sivut auki pyykkipoikien avulla ja sitten siihen eteen neulomaan. =) Pänttäyksen ajaksi ei tietysti kannata valita mitään supervaikeaa pitsineuletta.

Altocumulus kirjoitti...

Onnea kirjoituksiin! Pitäähän sitä lukulomalla tehdä muutakin kuin lukea, muuten hajoaa pää, joten neulo toki hyvällä omalla tunnolla. :)

särmä kirjoitti...

Kiitos onnentoivotuksista!

hangeng kirjoitti...

Rent a limousine. Propose to her in the limo thomas sabo shop
on the way to or from your special evening. thomas sabo anhänger günstig
Be sure to bring champagne or sparkling thomas sabo engelsflügel
cider to celebrate.Rent your favorite romantic movie. Make it special with homemade popcorn and her favorite movie treat. thomas sabo schmuck
Tell her you want your own happy ending by thomas sabo
proposing as the credits roll at the end.Give her three roses: angebote thomas sabo armbänder
Tell her one represents the past, one represents the present kette thomas sabo
and the last one (with the ring tied to it) represents the future. thomas sabo schmuck günstig
It is estimated that 110 million roses will be angebote thomas sabo ohrschmuck
sold for Valentine’s Day so be sure to order your angebote thomas sabo
roses early for the prettiest petals.