tiistaina, heinäkuuta 18, 2006

Pavonis- huivi
Säästin sittenkin postimaksut, kun mytykkä valmistui lopullisesti tänään iltapäivällä. Kyyditsin sen muuttopuuhien keskelle tällaisessa paketissa.Toivottavasti huivi osoittautuu mieleiseksi:)

Strategiset mitat: ennen pingotusta 59cmx134cm ja pingotuksen jälkeen 87cmx166cm. Laajentuminen pääsi yllättämään, vaikka tiesin huivista tulevan suurehkon. Materiaalina on Dropsin Alpaca sävy 4400, jota noin kului kolme kerää (150g) ja 3metriä 4mm addeilla puikotettuna. Mallikertoja kertyi ylhäältä, keskeltä aloittaen kymmenen.
Reunus, jonka neulominen kesti käsittämättömän pitkään, on samantyyppinen, kuin Kirissä ja Shetland Triangelissa. Hitauteen vaikutti lähinnä huvittamattomuus, ei haasteellisuus. Otankin asiakseni opetella uudenlaisen reunuksen seuraavaan keskeltä aloitettavaan huiviin.

Mallikuvio syntyi pienen tuotekehittelyn seurauksena. Sinisessä kolmiossa käytin raakaversiota, josta sitten muokkasin mukavamman näköisen tähän huiviin. Kuvio muistuttaa minusta riikinkukon sulkaa, joten nimesin huivin riikinkukon latinankielisen nimen mukaan Pavonikseksi. Sulka- assosiaatio saattaa tosin olla vain mielikuvituksen tuotetta, sillä ystäväni pikkusisko esitteli minulle lauantaina riikinkukon sulkaa.. Siitä asti ovat sulat vilkkuneet silmissä;)Pavonis on kolmas suunnittelemani huivi. En malttaisi vielä lopettaa. Liisan lilja, kellokukka sekä monet muut ihanat mallit ovat minulta kuitenkin neulomatta. Yritänkin toistaiseksi hillitä itseäni ja neuloa ainakin nuo kaksi, ennen kuin sukellan uuteen suunnitteluprojektiin:)Meinasin ihan unohtaa mainita, että tämä oli heinäkuun ensimmäinen spectrumini, toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen..

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sanoisimpa jopa että melkoisen ihku!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Onpa kaunis! Huiveja on tosi kiva neuloa, niihin tulee jonkinlaiden addiktio.

joko kirjoitti...

meinasin kirjoittaa, että onpa kaunis ruskea huivi ennenkuin älysin tuon spectrum-jutun. minun silmät varmaan vaan haluaa nähdä ruskeeta.. mutta kaunis on huivi kuitenkin!

Katiija kirjoitti...

Aivan loistava huivi!! *ihailee vilpittömästi*

Anonyymi kirjoitti...

Ihana huivi! Dropsin alpakka on yksi lemppareistani, en olekaan vielä testannut sitä huiviin. Tehtävälistalle siis :-)

Anonyymi kirjoitti...

Upea! Ohjetta...please.... tosin en ikinä kerkiä neulomaan kaikkia huiveja joihin mulla on ohje, vaikka neuloisin loppuelämäni tästä hetkestä alkaen. Mutta kaunis...mulle tuli tuosta koivujen välissä roikkumiskuvasta mieleen kitara tai viulu...siis tuo kuvion salmiakin sisällä...

Anonyymi kirjoitti...

Nätti huivi. Minulle tuosta salmiakin sisällä olevasta kuviosta tulee mieleen mandelbrot-fraktaali. :)

Villasatu kirjoitti...

Pavonis on kaunis. Alpakka on mun suosikkilankaa (yksi monista siis) ja sopii loistavasti mallineuleeseen!

derea kirjoitti...

Voi että onpa kaunis :) Mä olen neulonut vaan yhden kolmiohuivin ja senkin blaah 7-v:stä. Jaathan ohjetta vaikka täällä tai Ullassa, ihan mahtavan näköinen, voisi päästä toteutuslistalle. Hyvä syy hankkia alpakkaa :)

Onko tossa muuten nurjat kerrokset nurjaa, vai niilläkin pitsineuletta?

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Vau, kauniin pitsimäinen ja todella romanttinen. Ohje olis kiva.;)

Kaisakaisa kirjoitti...

Mahtava huivi! Hyvän värinen ja kaunis malli. Lankakin on niin pehmoista että ihan käy kateeksi huivin saajaa:)

Kiitos kanssa VK:n esikatselukuvien linkkaamisesta. Se sellainen vaaleanharmaa, pullapitkokauluksinen näyttäisi ihan mun puserolta. Ja kivoja sukkia. Taitaa mennä lehti hankintaan.

Anonyymi kirjoitti...

Huivimalleja on nettitaivaalla niin paljon, että on todella kunnioitettavaa kun joku jaksaa suunnitella omia. Kaunis huivi!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuli kaunis! Ohjetta kenties?

Anonyymi kirjoitti...

Sä oot taitava!!! ihana huivi!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana huivi ja väri myös! Uusia ja ihania huivimalleja tulee blogeissa vastaan niin usein, ettei millään ehdi kaikkea, mutta yrittää täytyy kuitenkin :)

Lape kirjoitti...

Kaunis...

särmä kirjoitti...

Kiitos kehuistanne:)
Lupaan kirjoitella ohjeen ensi viikon aikana.

Derea: Nurjat ovat ihan nurjaa;D

Altocumulus kirjoitti...

Ihana huivi ja aivan ihanaa jos laitat ohjeen jossain vaiheessa, tuo olisi todella vahva ehdokas seuraavaksi huivikseni. :)

hanna_h kirjoitti...

Jee! Ohjekin luvassa, taidankin tehdä tämän ostamastani keltaisesta langasta. Ja jos en siitä, niin sitten jostain muusta, on nimittäin niin nätti huivi.

muoriska kirjoitti...

Kaunis huivi, kyllä olet oikealle alalle menossa opiskelemaan.

tikru kirjoitti...

Upea ja mulle tuli tuosta mallikerrasta viulu mieleen.. Niiku jolleki muulleki näköjäänsä :)
Ohjetta tahtoo kans..

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi, ja vielä upeammaksi sen tekee se, että olet itse suunnitellut sen! :)

Eirene kirjoitti...

Voi kuinka kaunis huivi - tällaisen neulon ehdottomasti mikäli ohje ilmestyy :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia hyvästä ohjeesta. Huomasin itse huivia tehdessäni, että neulekaavioon on tainnut pieni typo eksyä eli kaaviossa 1 rivillä 29 on keskimmäisen m-kavennuksen ympärillä / ja \ merkit o langankiertojen sijasta. Vastaavassa kuvion kohdassa rivillä 45 on ainakin kuvio muotoa omo.