maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Viimeinkin siniset

Kameran olikin vienyt veli, eikä iskä. Pitäisi saada hankituksi oma, varainkeruunkin kun olen jo suorittanut.Kaverin synttärilahjasta tuleekin ylioppilaslahja ensi kevääksi samalle kaverille. Olisi nimittäin tosi vaikea keksiä tarpeeksi "isoa" yo-lahjaa, jos antaisin huivin jo synttäriksi. Saanpahan päähuivnkin pois pyörimästä, kun lahjoitan sitten sen kera sinisen muumikauppakassin.
Mallineuleharjoittelua uutta kolmiohuivia varten
Kaasunaamari-nimi vaihtui Hjerteksi. Oletan, että sana on norjaa ja tarkoittaa sydäntä. Jos osaa oikein katsoa, mallikerta muistuttaa hieman sydäntä, siitä nimi.Lanka: Novita virkkauslanka kaksinkertaisena
Kulutus: 2x92g, virhemarginaali +-2g kumpaankin suuntaan
Puikot: 4,5mm pyöröt

Sinisestä väristään huolimatta pidän huivista kovasti. Pitänee neuloa itselle samanlainen eri värisenä. Mallikerta on aika samanoloinen kuin Shetland triangelissa, mikä ei ollut oikeastaan tarkoitus.Suunnittelin mallikerran siis itse. Eiköhän nuo kuitenkin eri huiveiksi erota.

Kun pussukan neulominen ei onnistunut päätin yrittää jotain tällaista.
No, ei tullut siitäkään mitään. Uskon vakaasti, että jotkut langat eivät vain suostu taipumaan miksikään järkeväksi. Todisteena laukun yläosan sininen lanka, joka on ehkä ällöttävintä omistamaani lankaa(materiaalista ei mitään tietoa, veikkaisin 100%acryl), ja josta todella haluaisin päästä eroon. Yrittänyt olen useasti ja yhtä useasti purkanut ja suivaantunut. Ehkä pitäisi tyrkätä lanka kylmästi roskiin..mutku minusta lankaa EI heitetä roskiin, olkoon se kuinka kamalaa tahansa.

9 kommenttia:

neja kirjoitti...

Todella kaunis huivi ja kaunis nimikin tuo uus (vaikka eihän siinä ensimmäisessäkään mitään vikaa ollut:b)! Vosiko siitä saada ohjetta joskus? Haluaisin ittekkin tehdä samanlaisen.

Mistäs shetland triangelin ohje oli muuten peräisin? Sekin on ihan älyttömän kaunis nimittäin.

Villasatu kirjoitti...

Hirmu kauniita molemmat huivit. Oletko ottanut ohjeen tuohon vaalean siniseen siitä kirjasta ...ootas nyt... oliks se wrap style?

Tuon pikkuhuivin mallin haluaisin saada... kiiros :-)

Villasatu kirjoitti...

Äh tietty sun oma, sehän on erilainen... Muistuttaa vaan kaukaa katsottuna yhtä sen kirjan mallia. Sievä sydän, kertakaikkiaan.

laurar kirjoitti...

Iha huivi - taas. Saadaanko me muuten ohje Onervaan...?
http://sariannan.blogspot.com/2006/03/onerva-sohvi-ja-paprika-project.html

joko kirjoitti...

kaunis huivi!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi :-)

särmä kirjoitti...

Kiitos kehuista:)

neja: Shetland triangel löytyy wrap stylestä.

Laura: Yritän värkätä sen, voin kuvata vaikka seuraavaan postaukseen sekavat paperini. Kyllä minä sen kesän aikana..

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Kaunis huivi, olet sitten ajoissa lahjan kanssa.;)

särmä kirjoitti...

Mielitty: Kieltämättä. Voi kyllä olla, että ensi keväänä kirjoitan siitä, eetten löydä huivia mistään, kun olen nyt kesällä laittanut sen liian hyvään säilöön;)