tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Sointu ja baskeri

Vapautin aamulla valmistuneen huivin pingotuksesta. Aloitin huivin neulomisen jouluaattona. Alkuinnostuksen jälkeen huivinneulominen muuttui satunnaiseksi, joten sain Soinnun valmiiksi vasta tänä aamuna. Huivin nimi, Sointu, oli kerrankin selvä heti ensimmäisten mallikertojen neulomisen jälkeen. Mielestäni huivin herkkyys ja serkkuni musikaalisuus kuvastuvat nimestä kivasti.Lankana huivissa on serkkuni itse valitsema BBB Kid royal, jonka ostin Tallinnasta reilu vuosi sitten. Lankaa oli ihan mukava neuloa. Huomasin tosin jännittäväni hartioitani höyhenenkevyttä lankaa neuloessani tavallista enemmän.

Huivin alussa on nähtävissä pieni moka. Kuvittelin oppineeni mallineuleen ulkoa, joten neuloin huivia bussissa ilman apupaperia. Muutaman mallikerran jälkeen huomasin, että jotain on vialla. Olin kääntänyt yhellä rivillä kavennukset väärään suuntaa, joka muutti kuvion toisennäköiseksi. Vähän tuo harmittaa, koska muutos näkyy, mutta toisaalta pidän vahingossa muodostuneesta kuviosta alkuperäistä enemmän. Olenkin ajatellut, että jos neulon huivin uudelleen, niin kuin todennäköisesti teen, koska neulominen oli satunnaisuudesta huolimatta mukavaa, käytän ensimmäisenä pitsineuleena vain vahingossa muodostunutta.

Olen edelleen vailla hovikuvaajaa, joten kuvakulmat eivät ole kovin perinteiset. Yritän saada serkkuni poseraamaan huivin kanssa viikonloppuna.
Sointu- huivi
Lanka: BBB Kid royal
Kulutus: n. 72g
Puikot: 4,5mm pyöröt
Neuloin serkulle jo maaliskuussa valkoraidallisen baskerin. Hattu jäi silloin raportoimatta, joten ajattelin ikuistaa sen tässä samalla. Olen iloinen, että lopultakin sain neulottua oikean kokoisen baskerin. Hattu pääsee viikonloppuna serkkuni hoiviin. Vähän talvinenhan se jo on. Viikonlopuksi on kai kuitenkin luvattu taas kylmempiä kelejä, joten kenties baskerille tuleekin vielä tarvetta, toivottavasti ei kuitenkaan. Tahtoo kevään!
Loppukevvennyksen aika. Innostuin vähän leikkimään huivin kanssa.

18 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

Ooh, upean harsomainen huivi! Ja nimi on todellakin kaunis ja sopiva.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kaunis, kaunis! Psst, ohje ois kiva...

hanna_h kirjoitti...

Huivista tuli tosi kaunis! :) Ja Sointu on sille juuri osuva nimi minusta. Baskerikin näyttää hyvältä.

Maiju kirjoitti...

Siinäpä untuvaisen oloinen huivi. Kerrassaan.. hmm.. herkkä!

Anonyymi kirjoitti...

Oi, huivi kuin unta, tai lunta... Kaunis!

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Tosi kaunis tuo huivi, todella pitsimäinen! Baskerikin on hauska.

joko kirjoitti...

kaunis huivi, ihanan kevyt!

neja kirjoitti...

Oi on kyllä ihan mielettömän nätti huivi:)

Jatta kirjoitti...

Kaunis! Onnittelut valmistuneesta urakasta :)

Arteeni kirjoitti...

Kylläpä onkin tosi kaunis huivi!

Maarit kirjoitti...

On kovin kaunis huivi jälleen! Valkoraidallinen baskeri on myös hauska, valkoisen eri sävyillä voi tosiaan myös raidoittaa...

Anonyymi kirjoitti...

On se kaunis! ihanaa kun jaksat suunnitella noita huiveja itse, ihailtavaa...

laurar kirjoitti...

Sointu on aivan ihan hento ja utuinen. Saadaanhan me ohje..? Pliiiz :D

särmä kirjoitti...

Kiitos, kiitos:)

Toivottavasti serkkukin on huomenna tyytyväinen.

Ja ohjeesta: Mitään en lupaa koska hjertenkin ohjeen väsääminen on kiireen takia jäänyt. Ehkä kesällä:)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas kaunis ja ihanan ilmavan näköinen huivi. Basekrikin on nätti, mistä sen ohje on?

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kaunis harsomainen unelma!

Anonyymi kirjoitti...

Upea! Tuohan on kuin jostain keijukaissadusta. Aivan ihana!

MysteryKnitter kirjoitti...

How pretty work!