torstaina, heinäkuuta 26, 2007

Minerva- huivi

Malli: Minerva, omasta kynästä
Lanka: Novita virkkauslanka
Langankulutus: 114g (yksi mallikerran toisto vähemmän ja tämä olisi one skein wonder)
Puikot:4,0mm
Nyt kun blogger vihdoin ja viimein suostui yhteistyöhön on aika esitellä uusin valmistunut käsityö. Minerva- nimeä kantava huivi syntyi Project Spectrumin hengessä Novitan punaisesta virkkauslangasta. Tavoitteenani oli luoda Pavonistakin pitsisempi huivimalli. Suunnittelun lähtökohtana oli myös pyrkimys yksinkertaiseen mallineuleeseen, joka olisi helppo oppia ulkoa.Valmis huivi täyttää asettamani tavoitteet. Siitä tuli juuri niin kevyt ja hentoinen, kuin toivoinkin. Lisäksi opin mallineuleen ulkoa muutaman toiston jälkeen. Langankulutustavoite ei aivan toteutunut, sillä hieman jouduin korkkaamaan toista kerää. 100g, eli yksi kerä riittää kuitenkin jo mukavan isoon huiviin.Minerva on mallineuletta myöten kokonaan omaa käsialaa. Olen tyytyväinen aikaansaannokseeni, ja todennäköisesti neulon tulevaisuudessa vielä ainakin toisen Minervan. Huivi näyttäisi varmasti upealta jostain Kid silk hazen kaltaisesta seitinohuesta mohairista neulottuna. Nyt olisi hyvä syy hankkia jo keväällä kuolaamaani tummanharmaata hazea..Pääsin siis omasta kerästäni eroon, mutta sain hanna-h:lta kaksi kerää lisää:DNiistä olisi tarkoitus taikoa joku yksinkertainen toppi (kaksinkertaisesta langasta)huivin seuraksi. Sitten puuttuukin enää sopiva alaosanvaate.
Nimi Minerva on suoraa jatkoa Onervalle. Huivi kulki ensin työnimellä Raquel, juu seuraan seko-serranoita, mutta suomalainen nimi vei loppukilpailussa voiton. Pidän sarjoista ja en pidä epätäydellisistä sarjoista, siksi olen jo hieman hahmotellut Kanerva- huivin mallikuviota ruutupaperille.

Bloggerin jumittamisesta johtuen(en pääse lukemaan kommentteja, enkä postaamaan, koska verkkoyhteys tilttailee, eikä tykkää bloggerista), en päässyt eilen kirjoittamaan tätä postausta. Asiaa minulla olisi vielä ainakin kahden postauksen verran (yksi ufoista ja toinen kirjoista), mutta ne joutuvat ehkä odottamaan. Pahoittelen, etten välttämättä pysty vastaamaan kommentteihinne, tai kirjoittamaan muiden blogeihin, ei siis kannata ihmetellä, miksi täällä on hiljaista.

18 kommenttia:

tikru kirjoitti...

Todella kaunis huivi. Aloitetaanko se niskasta?

särmä kirjoitti...

Tikru: Juu. Pakko vastat nyt heti, koska pelkää, että tää mun pääsy tänne taas kohta estyy..

Vilma kirjoitti...

Upea!

Tiinuli kirjoitti...

Todella kaunis huivi,, taas!

villasukka kirjoitti...

Kaunis, todella ilmavan näköinen!

Tui kirjoitti...

todella upea huivi! Tuon tekisi mielellään itsellekin, onko ohjetta mahdollisesti tulossa? :)

Lotta kirjoitti...

On kaunis, on!

Hansu kirjoitti...

Kaunis huivi ja värikin on pirteä :)

hanna-h kirjoitti...

Huivi on ihana. Oot kyllä ihan pitsineuleguru :)

Jaana kirjoitti...

Upea huivi jälleen kerran!

Paula kirjoitti...

Kaunis ja herkän näköinen huivi!

aikuli kirjoitti...

Taas saa vaan ihmetellä, miten toisilta syntyy tommosia luomuksia!!

Ultsi kirjoitti...

Aivan ihana huivi ja kuinka kevyt (olen päässyt kokeilemaan ihan livenä sitä harteilleni)! Varastoista on nyt kaivettu kerä ja ohjetta odotellaan.

särmä kirjoitti...

Kiitos kehuista:)Vihdoin ja viimein pääsen kiittelemään, en käsitä, mikä tätä meidän yhteyttä vaivaa..

Ultsi: Hyvä, että hoputat, jos vaikka saisin sen ohjeen aikaiseksi joku päivä:)

Jepy kirjoitti...

Todella upea!

Villilanka kirjoitti...

Täydellinen, ei voi muuta sanoa :O Todella hieno!

MysteryKnitter kirjoitti...

Gorgeous scarf!

Anonyymi kirjoitti...

Rent a limousine. Propose to her in the limo thomas sabo shop
on the way to or from your special evening. thomas sabo anhänger günstig
Be sure to bring champagne or sparkling thomas sabo engelsflügel
cider to celebrate.Rent your favorite romantic movie. Make it special with homemade popcorn and her favorite movie treat. thomas sabo schmuck
Tell her you want your own happy ending by thomas sabo
proposing as the credits roll at the end.Give her three roses: angebote thomas sabo armbänder
Tell her one represents the past, one represents the present kette thomas sabo
and the last one (with the ring tied to it) represents the future. thomas sabo schmuck günstig
It is estimated that 110 million roses will be angebote thomas sabo ohrschmuck
sold for Valentine’s Day so be sure to order your angebote thomas sabo
roses early for the prettiest petals.