perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Raitoja ja (Minna-)Liisan lilja

Päätinpä ryhdistäytyä ja päivittää vähän tätäkin. Syyskuun puolella valmistui pari pipo-tumppu-settiä. Äiti sai etukäteissynttärilahjaksi ohuita raitoja seiskaveikasta ja mohair luxista. Itselle valmistui paksumpiraitainen pipo ja tumput Marks&Kattensin Top woolista.Malli: Pipo Jaanamaan kautta bongattu Beginner´s hat(Lisäsin myssymäisyyden korostamiseksi n-määrän silmukoita resorin jälkeen). Tumput omasta päästä
Lanka: Marks&Kattens Top wool
Puikot: pipossa 4mm, tumpuissa 3,5mm
Muuta. Lanka oli todella mukavaa neuloa.

Ostin Top woolit viime syksynä Neuletikistä. Yritin neuloa niistä baskerin jo silloin, mutta siitä tuli jättimäinen. Ai, mikä mallitilkku. Toinen kerta sanoi onneksi toden, ja sain hatun vihdoin käyttööni. Reunaan pitäisi tosin lisätä vielä vähän kuminauhaa, koska pipo valahtelee melko helposti väärään asentoon.

Äiti sai pipon ja lapaset samalla mallilla. Pipon tein tällä kertaa täysin ohjeen mukaan, enkä lisännyt silmukoita joustinneuleen jälkeen. Tämä pipo pysyykin päässä paljon paremmin kuin omani.Äidin settiin neuloin lisäksi Liisan liljan, joka oli odotellut vuoroaan "to do" -listallani jo vuoden päivät. Huivista tuli kaunis ja ilmava. Kiitos kuuluu Mielitylle ja hänen loistavalle ohjeelleen.Tällä hetkellä puikoilla on kellokukka, neuletakki ja hyväntekeväisyystumppuja itä-Euroopan lapsille. Tumppuprojekti on osoittautunut hyväksi jämälangan tuhoamiskeinoksi. Viidennen parin kohdalla on tosin havaittavissa pieniä hiipumisen merkkejä.

Opiskellakin pitäisi. Viikonloppuna luvassa kasvatustiedettä kotitentin ja esseen muodossa. Ensi viikolla alkaa perusharjoittelu, iik!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miks sä oot saanut Liisan liljasta noin nätin kuvan ja mä en... Ihan epistä.

Noi raitavärit on muuten kivat.

särmä kirjoitti...

Oisko valon suunta ja määrä. Valokuvaus alkaa olla aika tuuri peliä tähän aikaan vuodesta. Niin ja oranssi varmaan erottuu vihreää taustaa vasten vähän paremmin kuin vihreä:)