tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Aloitusvimman seuraukset

Viikonloppuni täyttyi pääasiassa neulomisesta. Olin tehnyt päätöksen (tämä on jo huono merkki), etten aloita mitään uutta ennen kuin Potter-huivi tilaus on täytetty. Lisäksi suunnitelmiini kuului purkaa joulun alla neulomani Urchin ja neuloa langasta jotain muuta.Kuten arvata saattaa suunnitelma ei toteutunut, enkä neulonut potteriin viikonloppuna kerrostakaan. Eilen huippumallia katsoaessa sain sentään vajaan raidan aikaiseksi, joten nyt raitoja puuttuu enää kaksi ja puoli. Raita päivässä olkoon tavoitteeni.Urchinin kohtalo jäi Potterin tavoin ratkeamatta. Urchin on neulottu viime kesänä Tallinnasta ostamastani Love Garn Cocoonista. Väri on just eikä melkein silmieni korostusväri, joten se saa muuten niin siniharmaat silmäni säihkymään sinisinä. Valitettavasti en vain osaa pitää näin vaaleaa hattua. Olenkin ajatellut, että neuloisin langasta kaulurin. Sellaiselle olisi tarvetta ja olisihan järkevää hyödyntää tuota korostusominaisuutta ja neuloa joku lähelle kasvoja tuleva asuste.

Mitä viikonloppuna sitten syntyi? Olin luvannut virkata parhaalle ystävälleni hatun, jossa on pieni lieri. Inspiraatio iski ja Nubby Brim Clocheen ohjetta noudattaen syntyi oikein soma hattu. Juuri sopiva runoilijalle. En ole ennen virkannut englanninkielisestä ohjeesta, mutta yllätyksekseni ongelmia ei ollut. Termitkin löytyivät kätevästi Garnstudion hyvästä taulukosta. Tässä hieman esimakua hatusta. Yritän suostutella saajan malliksi, joten toinen kuva saattaa olla luvassa.Malli: Nubby Brim Cloche
Lanka: Novita mambo t.rusk. 100g
Koukku: 7mm

Innostuin hatusta niin kovin, että eilen minun oli haettava kerä vihreää mamboa omaa hattua varten.

Hatun jälkeen mielessäni alkoi poltella jo vuoden suunnitteilla ollut keeppi hartioita suojaamaan. Luonnostelin ja aloittelin mallitilkkuakin. Suunnittelemani joustinneuleen ulkonäkö ei kuitenkaan miellyttänyt odotetulla tavalla, joten suunnitelma sai jäädä. Ravelrystä löysin Garnstudion kaulurikeepin, jota jatkamalla saattaisi syntyä tavoittelemani tunnelma. Jätin idean hautumaan.Kaiken tämän jälkeen aloituskuume oli edelleen kova. Noin neljän aikaan lauantaina tartuin viime syksyn käsityömessuilta ostamaani 200 grammaan Noro Blossomia ja aloitin bolerontapaisen. Olin lankaa ostaessani suunnitellut tekeväni siitä slipoverin, mutta epäilin lankaa olevan liian vähän, enkä uskaltanut toteuttaa suunnitelmaa. Jälkiviisaana voin todeta, että olisihan se riittänyt vallan mainiosti. Riittoisaa lankaa. Bolerontapainen makoilee parhaillaan pingotuksessa ja vaikuttaa sekä hyvältä, että hitaasti kuivuvalta. Rakastan näitä värejä.

7 kommenttia:

TiinaR kirjoitti...

Kivannäköinen kaulaliina tulossa! Ja tuo virkattu hattu on hieno :)

Elli kirjoitti...

Onpa paljon kaikkia ihania projekteja aluillaan! Mielenkiinnolla odottelen lopputuloksia. :)

Lotta kirjoitti...

Ihania suunnitelmia ja tosi hieno toi ruskee hattu. Ja ihan käsittämätön aika päivittää, kävin aamulla herättyäni selailemassa blogeja enkä ite saanu siihen aikaan ees kommentoitua mitään :).

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniita värejä tuossa norossa!

särmä kirjoitti...

tiinar: Kiitos!

elli: Aina hetkittäin päätän ryhtyä yhden työn ihmiseksi, mut ei se ikinä oikeesti onnistu:D

lotta: Kiitos. Olin lähdössä sijaiseksi ja halusin jotain muuta ajateltavaa, joten päätin päivittää:DRakastan aamuvarhasella kupsuttelua, kun muut vielä nukkuvat. Harrastaisin sitä taatusti useamminkin, jos herääminen olisi minulle helpompaa.

musta lammas: Oon ihan samaa mieltä:)

Anonyymi kirjoitti...

Juu, hattu on kyllä upea. Luulen, että sen saaja arvostaa sitä suuresti. ;)

Ja muutenkin näyttää kyllä hienolta. Potter-huivikin on ihan kuin leffoissa. Sä todella osaat.

Olipas järkeviä kommentteja. :)Nähdään pian!

särmä kirjoitti...

Suvi: :DD. Eikös ollu osuva nimi;) OStin siihen maanantaina nauhankin. Semmosta ohutta organzanauhaa. Näyttää musta aika kivalta. Saajahan suostuu sitten kuvaan, eikö;D