maanantaina, tammikuuta 14, 2008

TOP 5

Mielitty
heitti minua meemillä. Luvassa on siis viisi lankasuosikkiani. Lempilankojen valitseminen ei ollut helppoa. Päädyin listaamaan suosikeikseni eri kuiduista valmistettuja lankoja. Jokaiseen kategoriaan löytyi monta kilpailevaa lankalaatua. Valitsin lopulta vain sellaisia lankoja, joita olen oikeasti kokeillut, vaikka varastossa muutama tuleva suosikki saattaa odottaakin. Tästä tuli Suomi-Norja-maaottelu, jonka voitto meni valitettavasti Norjalle. Kyllä norjalaiset osaavat.

1. Rauma Finullgarn. Bergenin tuliainen, johon olen ihastunut ikihyviksi. Mukavan villaista. Laaja värikartta vaikutti myös valintaan. Miksei tätä saa Suomesta?

2. Garnstudio Drops Alpaca. Tätä ei liene tarvitse perustella. Sopiva paksuus ja upea värikartta ovat pääperusteet. Pehmoisuus on tietenkin plussaa.

3. Gjestalin Maija. Hyvä villa-polyamidi-sekoite kulutukselle alttiisiin asusteisiin. Pehmoistakin vielä, eikä värikarttakaan ole hullumpi.

4. Kitten Mohair. Mukavin mohairlanka, jota olen testannut. Värikarttakin on kohtalainen.

5. Esiton Virkkauslanka. Epätavallisen hyvä värikartta, vaikka kyseessä on puuvillalanka. Miellyttävä tuntu.

Näiden lisäksi haluaisin listata muutaman vielä kokeilemattoman, mutta lupaavalta vaikuttavan langan. Tähän listaan pääsevät: Garnstudion Silke-tweed, safran, cotton viscose ja muskat, Onlinien Goby, Rowanin Kid Silk Haze ja Per Tryving PT2. Viimeksi mainittua ja Gobya löytyykin jo omasta takaa. Mutta koska langat ovat vielä testaamatta, en viitsinyt listata niitä suosikkeikseni suurista odotuksistani huolimatta.

Minä puolestani haluaisin tietää jaanan, nejan, hanna-h:n, Ultsin ja mewrilin suosikit:)

4 kommenttia:

musta lammas kirjoitti...

Tämä blogisi uusi väritys ja ilme on muuten ihana!

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitin vähän langoista blogiini, mutta top 5 en saanut aikaan.

hanna_h kirjoitti...

Heitit kyllä pahan mutta koitin vastailla tuohon lankameemiin jotain. Ja ois tosiaan kiva nähdä taas, mulla toi kiireen ja panikoinnin määrä tuntuu olevan suht koht vakio joten ajalla ei sinänsä kai kauheesti oo merkitystä ;)

Liisa kirjoitti...

Sopii mainiosti se lankojen noutaminen! Ja kolme euroa sopii myös vallan mainiosti! Varaan ne tuosta :)