tiistaina, helmikuuta 10, 2009

Sukkia

Kannattaisi ilmeisesti päivittää vähän useammin, ettei tarttis aina tehdä tällaisia megapostauksia monikollisilla otsikoilla. Mut koska vahinko on jo tapahtunut, kirjoittelen vähän sukista.

Viime vuoden viimeisenä neuleena valmistuivat Jouluraita -sukat. Aloitin sukat jo joulunalusviikolla ja ne oli tarkoitus saada jouluna jo käyttöön. Tavoite ei ihan toteutunut, kun jämäkerät riittivätkin polvisukiksi asti. Neuloin sukat siis kärjestä alkaen ja yhtäaikaa, jotta saisin kaiken langan kulutettua. Aattona olin jo molemmissa sukissa pohkeen puolivälissä. Takapakista johtuen into vähän lopahti ja neuloin sukat viimein valmiiksi uuden vuoden aattona.Malli: Jouluraita -sukat omaan jalkaan sopivat
Lanka: 7veikka punaraita 108g ja kulahtaneen ruskea Jussi 88g
Puikot: 3,5mm


Lopulta näistä tuli ihan lempparisukat. Ovat olleet valmistumisestaan lähtien päivittäin jalassa. Oon sellanen kylmävarvas, etten tarkene sisällä seiskaveikkasukkia ohuemmissa sukissa. Tarpeeseen siis tulivat. Tykkään kyllä värityksestäkin kovin, ja pohjekavennukset onnistu just eikä melkein, joten sukkien varret pysyvät jopa ylhäällä, jos niin tahdon. Tavallisesti ne on kyllä vaan mytättynä nilkoissa.Jouluraitojen valmistuttua äippä alko vihjailla, että sukille ois tarvetta. Loppiaiseksi oltiin menossa tädin viiskymppisiä juhlistamaan ja tarvitsin matkalle ja kyläilyyn pienen neuleen mukaan. Malliksi valikoitui Lace Cuff Anklets Favorite Socksista, kun ajattelin, että välillä vois neuloa hyllyssä seisovista kirjoistakin jotain.

Kirkkaanpunainen 7veikka loppui vähän ennen sukkien kärkiä. Jatkoin sitten puolukan värisellä veikalla, eikä tuo nyt niin kauhealta näytä. Varsinkin, kun sukat ovat saaneet olla lähinnä monokäytössä. Ovat kuulemma tarpeeksi tiukat. Malli: Lace Cuff Anklets
Lanka: 7veikka kirk.pun 81g ja puolukka 19g
Puikot: 3,5mm


Veikkasukkien lisäksi sain viimeinkin valmiiksi viime vuoden helmikuussa aloitetut Kasvissose -sukat. Admiral -osuudet sain neulottua valmiiksi jo kesällä ja silloin aloitin myös ruskeiden resorien neulomisen. Työ jäi kuitenkin jäähylle, luultavasti huvittamattomuudesta johtuen, ja vasta tammikuussa intouduin neulomaan sukat valmiiksi.Malli: Tropicana socks, oma sovellus varpaista aloittaen ja resorilla tehostaen
Lanka: Schoppel-wolle Admiral ringel 72g ja rusk. Schoeller-Stahl Fortissima socka 36g
Puikot: 2,5mm
Lopputulos on ihan siedettävä. Toistaiseksi en ole käyttänyt sukkia kertaakaan. Puikot olisivat ehkä saaneet olla 0,25mm pienemmät, koska kantapohjan sileä osuus on sillä rajalla, onko se liian harvaa vai ei. Resorin lisääminen tuntui keksimishetkellä hyvältä idealta. Nyt valmiina se ei herätä yhtä suuria intohimoja, vähän on sellainen tulipahan tehtyä fiilis.

4 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Voi, kun mäkin saisin jotain sukanneulontainspistä. Yhestä kivasta puuttuu pari ja äippä toivoi ohuita villaisia. Mä oon niin hidas sukankutoja. Noi sun jouluiset pitkät sukat on ihanat! eikä muutkaan sukat näytä ollenkaan hassummilta :)

särmä kirjoitti...

Jaana: Mäkään en oikeestaan oo mitään sukankutojatyyppiä. Sen todistaa jo kasvissosesukkien valmistumisaikataulu:D Mun pitäis kai keskittyä noihin paksumpiin sukkiin, joita on musta paljon mukavampi neuloa.

Tykkään itekin kovasti noista joulusukista. Kovasti himottais neuloa melkein samanmoiset vihreäraidasta ja ruskearaidasta, joita molempia löytyy mun pohjattomasta lankavarastosta. Musta noi raitalangat näyttää aika kivoille, kun niitä manuaaliraidoittaa jonkun tooisen langan kanssa.

Ne sun keskeneräset pomatomukset on muuten ihanat:)

Anonyymi kirjoitti...

hip!! kiitos ideasta tuon raitaveikan suhteen!! pakko on hakea puikot ja langat esille, ihan kun noita keskeneräisiä ei olisi muutenkin!

särmä kirjoitti...

Katiija: Kiva, että inspiroiduit:) Yritän itse taistella keskeneräisiä valmiiksi asti. Menestys on toistaiseksi ollut vaihtelevaa. Eilenkin aloitin uudet tumput, vaikka olin päättänyt, että mitään uutta en aloita ennen maaliskuuta.