keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009

Ja vesi oli mustaa

Selätin jo kolmannen keskeneräisen. Hyvä minä! Nyt valmistui Rowanin River kirjasta Beads, buttons and lace. Aloitin huivin tammikuun lopulla, kun tarvitsin matkakäsityön laivamatkalle. Huivi jäi kuitenkin pian lojumaan keskeneräisten koriin, kun se oli kasvanut jo liian suureksi toimiakseen matkakäsityönä. Lopulta viimeinen neulontavaihe maanantaina ei vienyt kuin muutaman tunnin.
Mustajoki
Malli: River by Sharon Miller
Lanka: Novita Florica 188g
Puikot: 5,5mm


Ohjeen seuraaminen oli varsinkin aluksi vaikeaa, koska mallineuleesta ei ollut kaaviota. Oikealla rivillä ja rivin oikeassa kohdassa pysyminen oli haasteellista. Onneksi mallineule on yksinkertainen, joten sen oppi nopeasti ulkoa, eikä oikean kohdan tihrustamiseen tarvinnut käyttää aikaa eikä hermoja.

Ohje oli kirjoitettu ohuenohuelle Kid silk Hazelle. Koska varastostani löytyi Novitan fForicaa päätin neuloa huivin siitä. Jostain sain päähäni, että olisi hyvä käyttää lanka loppuun. En tehnyt mallitilkkua, enkä pitäytynyt ohjeen antamassa kerrosmäärässä, vaan lisäilin vähän omiani. Jälkiviisaana voin todeta, että olisi kannattanut käyttää järkeä ja neuloa muutama mallikerta vähemmän, eikä enemmän kuin ohjeessa.

Huivista tuli nimittäin järkyttävän pitkä, noin 2,5 metriä. Nyt huivi sopisi jättiläisgootille häähuiviksi. Juhlahuivi käyttöön huivista ei siis ole, vaikka se silloin olisikin kauneimmillaan. Kaksinkerroin kietaistuna kaulahuivina se sen sijaan vaikuttaa varsin toimivalta.

Mustan keskeneräisen valmistuttua sain aloittaa taas uuden työn. Nyt puikoilla on mustaa Jasminia ja Modan kukkaboleron hiha. Voi olla, että juhannuksen takia joudun harrastamaan hieman sääntöjen kiertoa, ja otan mökille mukaan Springtime Swirlin, sillä mökin jo valmiiksi hämärä valaistus yhdistettynä synkeään säähän ja mustaan lankaan, voi aiheuttaa näkövaikeuksia.

Ei kommentteja: