sunnuntaina, marraskuuta 15, 2009

Tarttis tehrä jotain

Blogini hiljeni tyystin yli kolmeksi kuukaudeksi ja ihan vahingossa. Muistan, kuinka heinäkuussa suunnittelin kirjoittavani matkakertomuksen ihanasta kesäretkestä, jonka teimme Mewrilin kanssa Mikkelin seudulle. Kotiinpaluupäivää seuranneena päivänä satoi kuitenkin vettä, enkä saanut kuvattua matkalta mukaan tarttuneita ihanuuksia. Yhtäkkiä huomasin siirtyneeni jälleen Helsinkiin opintojen pariin, viikot kuluivat ja blogi kävi mielessä satunnaisesti. Kynnys kirjoittamiseen oli kuitenkin noussut jo liian korkeaksi.

Piristysruiske löytyi viimein Tampereelta. Viikon päätteeksi suuntasin Mewrilin kanssa ihmettelemään Tampereen ihmeitä. Perjantaina kävimme vierailemassa Lankaideassa, josta löysin vyyhdin jo yli vuoden himoitsemaani Colinetten Jitterbugia värissä Vincent´s Apron. Saan vihdoin Vinsentti-settiini sormikkaat. Myssykin pitäisi tosin neuloa uusiksi, kun se eräänä Uppsalalaisena syysmyrskypäivänä löröhti pois kuosista.Perjantaina tapasimme myös pikaisesti Lotan(oli kiva tutustua!), jonka kanssa tein vaihtokaupat mohairinjämistä. Saimme myös tuoretta tietoa messuista ja tietenkin ihailimme Lotan messusaalista. Illalla joimme glögiä, neuloimme ja paransimme maailmaa.

Lauantaiaamu alkoi aikaisin, ja vaikka viime hetken tiskaukseni ja puuterointini takia myöhästyimmekin ensimmäisestä bussista, ehdimme onneksi vaihtoyhteyteemme ja olimme Pirkkahallilla sopivasti muutama minuutti messujen aukeamisen jälkeen.

Aika riensi messukojuja tutkiessa nopeasti. Yhtä yhtäkkiä tuntui hupenevan myös messubudjettini, mutta kylläpä sainkin rahoilleni vastinetta! Ostamani langat valitsin värin perusteella. Materiaalilla ei niinkään ollut väliä, vaikka ostokseni olivatkin lopulta aika ylellisiä.Yeoman silkkivillaa koulutyöhön, 90g kasvivärjättyä villalankaa, ilun suomalaista vahvistettua sukkalankaa 70g, Mokkasukkaa värissä Nevada ja vyyhti Handmaiden Cashbahia. Ostokseni olivat sukkalankapainotteisia, vaikka yhdestäkään vyyhdistä ei ole tulossa sukkia.

Langan lisäksi mukaan tarttui syntymäpäivälahja äidille, josta ei toistaiseksi enempää, pöllö- ja mansikkarintamerkit, bambipeili ja perhospenaali kesällä hukkuneen myyräpenaalini tilalle. Olen käyttänyt koko syksyn penaalin korvikkeena meikkipussia. Uuden penaalin ompelu on ollut suunnitteilla kesästä asti, mutta muut asiat ovat menneet tärkeysjärjestyksessä sen edelle. Niinpä päätin tukea Huhtadesignia ja ostaa yksinkertaisen, mutta ihan näköiseni penaalin.
Lopuksi vielä äimistelyä tästä Handmaiden casbah -vyyhdistä. Miten yhdestä lankavyyhdistä voi löytyä kaikki lempivärini ja vielä tismalleen oikeissa sävyissä. Jos olisin lanka, olisin varmasti tämä.

8 kommenttia:

Homsantuu kirjoitti...

Tuota vyyhtiä ihailin minäkin, niin upea! En varmaan hennoisi edes neuloa, kun on niin kaunis noinkin. Joko tiedät, mitä siitä teet? Hienoja ostoksia!

Jonna kirjoitti...

Kiva, kun olet takaisin!

Hienot ostokset. Ihastelin sitä sinun keltaista settiä taas ihan muutama päivä sitten, se on vaan niin huippu.

Mewril kirjoitti...

Oli kiva reissu!
Mua alkoi tänään jopa hieman ahdistaa, että jätin ne nätit värit sinne messuille... Onhan se suomenlampaan villa kyllä ihanaa, mut joku värillinenkin olisi kyl ollut kiva...

särmä kirjoitti...

Homsantuu: Se on vaan niin ihana lankavyyhti, että jopa minä, joka en ole ennen tuntenut vetoa lankojen hiplailuun, en malta olla silittelemättä sitä välillä. Jonkinlainen kauluri siitä olisi tarkoitus neuloa.

Jonna: Kiitos:) Ihanaa ja yllättävää, että päivityksiäni on kaipailtu. Tuli hyvä mieli:)

Setti on kyllä täydellisen värinen. Kauluria olen jo käyttänytkin tänä syksynä, mutta myssy odottaa vielä jemmassa pienentämistään.

Mewril: Totta, oli ihan superkivaa:) Mä mietin kans, et kyl sun ois pitäny ostaa edes jotain niistä oransseista, joita katselit. Toisaalta sitä mohairia saa Priimasta ja muutkin on varmaan tulevaisuudessa ees jotenkin saatavilla. Mua harmittaa, etten muista sen kasvivärjättyjälankoa myyneen kojun/ihmisen nimeä. Joku ruotsalainen nimi se oli. Vähän pohdin myös sitä, etten ostanu niitä malabrigoja, mut toisaalta oon kyllä ihan tyytyväinen ihaniin ostoksiini ja ehkä ne ois ollu liiottelua, vaikka halpoa olivatkin.

aura kirjoitti...

Mä oon kans kaipaillut:). Ihania ostoksia, olen niin kade kaikille, jotka messuille pääsi (vihdoinkin töissä, niin en päässyt lähtemään).

särmä kirjoitti...

Aura: Kiva kuulla:) Onnittelut työpaikasta! Tosi hienoa, että toiveesi toteutui. Päällekkäisyyksiä sattuu aina, ehkä pääset ensi vuonna nauttimaan messutunnelmasta.

Jaana kirjoitti...

Upeita löytöjä! Harmittaa vaan entistä enemmän, etten päässyt osallistumaan :( Toi viimeinen vyyhti on todellakin sun näköinen, saa nähdä mihin raaskit käyttää sen, vai meneekö seinälle raameihin ;)

särmä kirjoitti...

Jaana: Ens vuonna sitten otat menetetyn takaisin. Ja jos lankasahoppaus seuraa tarvit ennen sitä, tiedät kuka on aina vapaaehtosena käsi pystyssä;D

Toi on kyllä niin mun värinen ja näyttää niin ihanalta vyyhdellä, että voisin todella harkita sitä kehystämistä. Jonkinlainen kauluri siitä varmaan tulee, niin että voin peilatessani ihailla sen kaikkia sävyjä.