maanantaina, heinäkuuta 30, 2007

Taikaraita- tumput

Tallinnasta ostamastani Anchor Magicline no1:stä aloittamani kesätumput valmistuivat tänään. Näistä tuli ihan perustumput työmatkapyöräilyä varten. Aamulla sormeni tahtovat jäätyä ilman käsineitä. Villatumput ovat kuitenkin liian kuumat ja näyttävät vähän turhan huvittavilta, joten puuvillaisille oli tarvetta.
Pidän lopputuloksesta. Itseraidoittuvaksi langaksi tämä on minusta harvinaisen harmonisen väristä lankaa. Säästyin suuremmilta langanpätkimisiltä, kun aloitin toisen tumpun kerän sisältä ja toisen ulkoa. Kärjissä jouduin katkaisemaan langan ja vaihtamaan kerät päikseen koska muuten tumppujen kärkiin olisi tullut rumannäköisesti kaksi kerrosta uutta väriä. Kertaakaan en kuitenkaan joutunut etsimään oikeaa raitaa pidemmältä kerästä, varsin taloudellinen raitalanka siis ainakin näin neulottuna.

Kun olin neulonut ja päätellytkin jo ensimmäisen lapasen purin vielä toisen lapasen ranneketta pari kerrosta, koska värinvaihto(Näkyy ufokollaasissa) häiritsi minua. Neuloin yhden kerroksen lisää punaisella, jotta sain rannekkeista symmetriset. Olisi tietenkin pitänyt tehdä se jo heti aluksi. Onneksi uudelleen neulominen sujui helposti myös jälkikäteen.

Ensimmäinen keskeneräinen projekti on täten valmis. Seuraavaksi ajattelin suunnata mielenkiintoni Turkasen turkooseihin ja fortissimaan. Shetland trianglekin saanee ruokatunnilla pari kerrosta lisää.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

onpas kauniit värit, täytyy laittaa korvan taakse tuo lanka.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniin näköistä raitalankaa! Muistatko yhtään missä hinnoissa tuo lanka pyöri?

Maarit kirjoitti...

Langassa on kauniit värit. Minerva-huivi on ihana. Hienoa jos julkaiset ohjeen jossain vaiheessa. Itse haaveilen myös Hjerte-huivisi ohjeesta vieläkin, se 2.version koristeellinen reunus oli niin hieno. :) Mutta kaikkea ei tietenkään millään ehdi!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin väristä lankaa!

särmä kirjoitti...

Kiitokset, pidän langan väreistä itsekin kovasti!

Jepy: En valitettavasti muista langan tarkkaa hintaa. Ostin sen Karnaluksista, jonne sitä oli tullut kuulemma vain pieni erä. Siellä lanka oli tietenkin edullisempaa kuin Suomessa, mutta voi hyvin olla, että erä on ostettu jo loppuun.

Maarit: Enköhän saa sen Hjertenkin ohjeen joskus kasattua. Olen kuitenkin viime aikoina yrittänyt laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, ja se ohje ei valitettavasti ole aivan siellä listan kärjessä..

MysteryKnitter kirjoitti...

Voi miten kaunista työtä!

Anonyymi kirjoitti...

Rent a limousine. Propose to her in the limo thomas sabo shop
on the way to or from your special evening. thomas sabo anhänger günstig
Be sure to bring champagne or sparkling thomas sabo engelsflügel
cider to celebrate.Rent your favorite romantic movie. Make it special with homemade popcorn and her favorite movie treat. thomas sabo schmuck
Tell her you want your own happy ending by thomas sabo
proposing as the credits roll at the end.Give her three roses: angebote thomas sabo armbänder
Tell her one represents the past, one represents the present kette thomas sabo
and the last one (with the ring tied to it) represents the future. thomas sabo schmuck günstig
It is estimated that 110 million roses will be angebote thomas sabo ohrschmuck
sold for Valentine’s Day so be sure to order your angebote thomas sabo
roses early for the prettiest petals.