tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Fortissimaa ja muuta melkein valmista

Nyt oon ihan vähäsen ylpeä itestäni. Yli vuoden kesken ollut fortissima on parhaillaan kostumassa. Se tulee ehkä sittenkin valmiiksi kohta, eikä joskus. Viime postin kaulaliinaraukkakin on jo päätelty. Hapsutus ja muu koristelu jäi kuitenkin vielä kesken, koska unohdin ottaa hapsulangan kotikotoa mukaan.

maanantaina, tammikuuta 29, 2007


Hjerte ja nallekarhutakki


Meidätkin, jotka teemme useampaa kuin yhtä työtä kerrallaan, palkitaan joskus. Viikonlopun aikana sain sekä vanhan roosan värisen Hjerten että kitten mohair villatakkini valmiiksi ja viimeistellyksi.Hjerteen suunnittelin uuden reunuksen, koska vanha oli niin tylsä. Tämä uusi miellyttää omaa silmääni enemmän. Jostakin toisesta se saattaa kyllä näyttää vähän liian runsaalta. Toivottavasti kämppis kuitenkin tykkää:)

Toinen ilonaihe on kitten mohair- takin valmistuminen. Vaate halusi lopulta nimeytyä nallekarhutakiksi, gorillatakkikin oli aika kauan mukana nimenantokisassa, mutta hylättiin liian miehisyyytensä takia. Mitä eivätkö kaikki gorillat olekaan uroksia?

Kuvat ovat, mitä ovat, koska on aika vaikeaa kuvata itseään. Hovikuvaajan paikka on valitettavasti edelleen avoinna:)
Nallekarhutakin kanssa kävi vähän hassusti. Lopputulos onkin enemmän takkipaita, kuin oikea takki, koska etukappaleen yläosasta tuli aika iso. Ratkaisin pulman solmimalla yläosaan pienen rusetin. Kun huomasin isouden, harmitti minua aika lailla. Nyt olen kuitenkin oikein tyytyväinen uuteen neuleeseeni. Luulen, että tästä tulee ensimmäinen aktiivikäyttöön pääsevä neuleeni. Jos vaikka seuraava olisi jo kokonaan sopiva:DNeuleen hihat ovat ylipitkät ja yhtä leveät koko hihan pituudelta, joten ne pussittuvat mukavasti ranteeseen. Takki istuu oikein hyvin, vaikkei kuvissa ehkä siltä näytäkään. Alla oleva vihreä paita on aika tottelematon, eikä tahtoisi päälleen muita vaatteita. Kts. ensimmäisen kuvan vasemman hihan möykky.

Aktiiviset keskeneräiset käsityöt ovat yhtä sukkaparia vaille valmiit. Lähi päivinä paneudunkin ei- aktiivisten keskeneräisyyksieni pariin ja koitan vähentää niiden määrää PS:ssän alkua odotellessa. Ensimmäiseksi käsittelyyn päässee kaulahuivi, joka on odottanut päättelyä vaille valmiina marraskuusta lähtien...siihen asti näkemiin:)

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Lankaa, taas lankaa

Lisäsin loppuun yhden hauskan jutun, no minusta se oli hauska, en tiedä huvittaako se ei asian osaisia.

Kameran tarpeet tulivat tyydytetyiksi, joten se suostui jälleen yhteistyöhön.

Oikealta vasemmalle tumput, sagittaria sekä kirjoneuletumput ja -baskeri, eikö;)Nyt tässä tilassa alkaa ihan oikeasti langanostolakko. Höpönassun pesä odottaa, jos tämä päätös ei pidä. Kesäloman alku olkoon ensimmäinen etappini.

Lisäys: Etsiskelin äsken tietoa Virtain rasoista ja löysin isomummuni nimen netistä:DIsomummu syntyi 100- vuotta sitten ja poissakin hän on ollut jo viisi vuotta.Tuskin oli internetistä kuullutkaan.
Vaihda tai lataa akku

Ajattelin laittaa ylös viikonlopun ostokseni ja tuotokseni. Kamera päätti toisin, joten ei kuvia nyt. Viikonloppu meni oikein mukavasti. Ruoasta ei ainakaan ollut pulaa:DKyllä mamma osaa.

Parasta oli, että sain pitsitakin viimeistelyä vaille valmiiksi. Olen ainakin toistaiseksi erittäin tyytyväinen. Neule vaikuttaa jopa oikean kokoiselta, joka on ihme, koska jotenkin olen aina onnistunut neulomaan itselleni liian suuria puseroita.

Hjertekin edistyi ihan kivasti. Nyt on kolmas kerä menossa, kun lähtiessä oli vasta yksi kulunut. Ja aloitin minä sukkiakin neulonta ja virkkaus- kurssille. Oikeasti siellä ei tarvitsisi tehdä kuin yksi sukan kantapää! Järjetöntä. Lapasiakin tarvitsisi tehdä vain yksi. Minä aion neuloa molempia kokonaiset parit.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

Valoa ikkunassa

Tänä aamuna oli ihana herätä auringon valoon, joka tulvi sälekaihtimen raosta sisälle. Se paistaa vieläkin.

Eilen oli hyvä neulepäivä. Meillä oli neulontaa ja virkkausta sekä hopsia. Molemmissa sai kuuntelun ohella neuloa koko ajan! Näin sen pitäisi aina mennä:)Kämppiksen hjerte söi ensimmäisen keränsä. Yritän kestää huomisen aamun ilman bussineuletta, koska illalla lähden vähän pidemmälle bussimatkalle kohti Virtain mammalaa, ja minusta olisi hauska katsoa, kuinka paljon huivi edistyy neljän tunnin makan aikana.

Odotan viikonloppua innolla. Perjantaina menemme mamman kanssa käymään keskisellä. Lankoja sieltä tuskin ostan. Kankaita ajattelin hieman katsella ja kansioita ja kaikkea muuta:)Virtain villalla ja yhdessä pienessä lankapuodissa ajattelin myös vierailla. Lankaahan minun ei oikeastaan pitäisi hankkia, ajattelin yrittää pitää jonkin asteisia varjohamstereita itselleni koko vuoden. Virroilta löytyy kuitenkin sellaisia erikoisuuksia, joita en täältä pääkaupungista saa, joten voi olla, että lankaostoksiinkin tulee sorruttua.Varastontyhjennysyritys ei ole lähtenyt kovin hyvin liikkeelle, sillä hairahdin eilen ostamaan priimasta kaksi kerää raidoittuvaa regiaa. Kotona kyllä hieman ihmettelin pikaistuksissa tehtyä ostopäätöstäni, sillä langassa on paljon ykkösinhokkiväriäni lohenpunaista. Jos inhotus muuttuu kestmättömäksi sukat voi aina antaa äidille, jolla on hieman vähemmän tarkka värimaku. Sukkamalli langalle on jo mielessä, luvassa kenties hiukan olgaa tai petticottia Handknit Holidaysista. Ensin tosin pitäisi neuloa vanhemmat sukkalangat pois sängynaluslaatikosta..

Kohta pitäisi ryhtyä visuaalisen suunnittelun portfolion viimeistelyyn, jonka kauan (kauhulla) odotettu palautuspäivä koittaa huomenna. Toisaalta odotan sitä innolla, koska saan vihdoinkin kansion pois päiväjärjestyksestä. Viikonloppuna voinkin sitten nauttia hyvällä omalla tunnolla pitsitakin tikuttamisesta ja mamman passuusta, jota tuskin tulee puuttumaan:D

Ai niin: Hjerten ohjeesta kiinnostuneille tiedoksi. Ohje ilmestynee näillä näkyminen noin kahden viikon kuluttua, koska unohdin mallipiirrustuksen ja ohjeen aihion kotikotiin. Lisäksi en osaa siirtää ohjetta nettiin ilman isän avustusta. Tulossa se kuitenkin on.

Niin ja postissa odottavat joululomalla tilatut kirjat. Päiväkävelyn suunnasta ei liene epäilyksiä. Paketin ajattelin avata vasta palkintona visuaalisen portfolion valmistumisesta:)

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007

Edistystä

Eilinen oli hyvä neulepäivä. Otin itseäni niskasta kiinni ja neuloin pitsitakin hihoja, jotka olivat jääneet muiden projektien takia paitsioon. Eikä se hihojen neulominen ollut yhtään niin tylsää kuin muistin. Hihat näyttävät kuvassa vähän hassun leveiltä, mitä ne ovatkin, koska haluan valmiiseen neuleen hihojen jäävän käsivarren kohdalta mukavasti pussille.Annoin itselleni luvan aloittaa taas uudenkin neuleen, kun kerran hihatkin lähtivät etenemään. Toisella kämppikselläni on 20v. synttärit helmikuun alkupuolella, itse asiassa kaksi päivää ennen serkkuani. Aloittelinkin eilen hänelle huivia hempeän roosasta floricasta. Mallina tällä kertaa Hjerte (rullaile alas), jonka voin myös ohjeeksi rustata, jos kiinnostusta löytyy. Aloitin huivin siksi jo nyt, että saisin sen ennnen helmikuussa alkavaa PS:sää valmiiksi. Lisäksi minulta puuttuu tällä hetkellä matkaneule, joten tunsin suoranaista pakkoa aloittaa uusi matkaneuleeksi sopiva neule.

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Uusi vogue knitting

Kuvat
näyttävät olevan taas katseltavissa:)

Muutama ihan kiva siellä oli. Osa vaikutti sitten taas todella kummallisilta.

perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Project spectrum vol 2, shoppailurikoksia ja muita projekteja

Heti alkaijaisiksi ilmoitettakoon, että päätinpä osallistua spectrumiin tänäkin vuonna. Viime vuonna projektin viimeiset kuukauden värit jäivät hieman paitsioon. Otankin tälle vuodelle tavoitteekseni tsempata loppuun asti.

Ensimmäinen jakson värit tulevat kuin tilauksesta, vaikka eivät omiin suosikkeihini kuulukaan. Serkullani on 20- vuotis syntymäpäivä helmikuun puolessa välissä, ja sattumalta helmi- maaliskuun värit ovat hänen suosikkejaan. Jos vaikka tänä vuonna saisin tehtyä valmiita neuleita langoista, joita olen varastoihini hankkinut serkkuani ajatellen. Luvassa on ainakin yksi lumikuningatar- lapanen kadonneen tilalle.

Sitten vähän nykyhetkestä. Tämän vuoden ensi päivinä on syntynyt kolme paria lapasia. Oranssit ovat ihan itselle. Kaksi sinistä paria ovat toistaiseksi omistajia vailla, mutta eiköhän niillekin koti löydy. Niiden neulomismotivaationa olikin lähinnä jämälankojen hävittäminen.
Oransseista vielä vähän: Lanka, oranssi cool flamme, näytti kerällä syötävän ihanalta. Neulottaessa paljastui kuitenkin karu totuus: tumpuista tuli läiskikkäät. Tumput joutunevat kokemaan vielä pienen muodonmuutoksen, sillä tajusin vasta reunukset virkattuani, että huuhkaja- piposta ylijäänyt alpakkalanka sopisi väritykseltään paremmin sekä langan ohueen vihreään säikeeseen että huuhkaja- pipoon.

Pitsineuletakkikin on hieman edennyt, vaikka se matemaattisesta huvittamattomuudesta johtuen olikin hieman tauolla. Hihat ovat kyllä vielä varsin vaiheessa, mutta muuten neule näyttää varsin lupavaalta.Sorruin tänään tekemään liikaa hankintoja alennusmyynneistä. Puolustuksekseni sanottakoon, että kun kesä tulee, ei kaupoista saa kuin hempeän pastelleja t- paitoja, jotka eivät todellakaan sovi minulle, joten hankintani olivat suorastaan järkeviä. Jos unohdetaan se seikka, että mukaan lähti kahden t-paidan lisäksi myös housut, hame ja neulebolero(tässä kohtaa tapahtui järkyttävä sortuminen, ellei suorastaan rikos, koska EIHÄN neuleita osteta kaupasta!).Onneksi alennustuotteissa ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta, sillä pidän bolerosta valtavasti sen kyseenalaisuudesta huolimatta. Yritän kuitenkin vaimentaa pienen äänen pääni sisällä, joka huutaa empire- mallista mekkoa boleron kaveriksi. Joka tapauksessa uuden neuleeni tuoteselostuskin näyttää ihan mukavalle:Olin ennen ajatellut, etteivät boleromalliset paidat sovi minulle( en kyllä ole ennen kokeillutkaan). Lisäksi eilen mietin, että alennusmyynnit ovat ihan turhakkeita, kun ei niistä mitään kuitenkaan löydä. Minulle käy aina niin, että asiat menevät juuri niin kuin olen sanonut, että ne eivät koskaan mene. Tätä menoa menen naimisiin miehen kanssa, jolla on ensi tapaamisellamme vaaleanpunainen paita yllään:D