sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2009

Erään kesämekon tarina

Halusin neuloa hyvälle ystävälleni neuleen. Olin suunnitellut sitä jo pari vuotta. Kuusikulmiopeiton valmistuttua päätin, että hyödynnän peitosta jääneitä sinisiä puuvillalankoja. Tuli kesä ja ystävän syntymäpäivä jäi taakse. Neule ei ehtinyt puikoille. Otin langanjämät syksyllä mukaani Ruotsiin.

Ystävä tuli käymään ja kävimme Yll o tyllissä, jossa hän ihastui Garnstudion Safranin turkoosiin. Muutaman viikon päästä kävin ostamassa saman puljun Muskatia lähes identtisessä sävyssä. Vanhat langat olivat merseroituja, joten lisälangankin piti sitä olla.

Joulun alla aloitin raitatakin. Ajattelin sen olevan hyvä idea. Neuloin etu- ja takakappaleita yhtä aikaa. Puolessa selässä totesin, etten pidä neuleen ulkonäöstä. Joulukin meni. En kuitenkaan purkanut tekelettä.

Helmikuussa ajouduin Ravelryn kautta selailemaan Garnstudion uutta kuvastoa. Kesämekko pomppasi silmiini, niin M:n näköinen neule! Tulostin ohjeen ja viimein purin raitatakin alun. Neuloin pari päivää kuin liekeissä, kunnes tajusin, että Muskat loppuu.

Ravelry tuli jälleen apuun. Pilvillä oli oikeaa lankaa myynnissä. Ostin kaksi lisäkerää. Sitten tuli Project Spectrum. Neule jäi kesken, kun halusin neuloa vihreää. Huhtikuu ja toukokuukin meni. Kesäkuun alussa keksin neuloa keskeneräisiäni. Päätin tarttua työ nro kakkosena kesämekkoon. Olisihan se järkevää saada kesämekko kesällä valmiiksi.

Kolme päivää ahkerointia ja mekko valmistui. Ystävä tuli sopivasti kotikotiin vierailulle. Annoin synttärilahjan kolme viikkoa etukäteen. Kerrankin näin päin.

Mekko sopii saajalleen täydellisesti. Olen iloinen.

Ystävän kesämekko
Malli: DROPS 113-1
Lanka: Garnstudio Muskat, Idena Cotton lux, Novita Tennessee yht.488g
Puikot: 4,5mm,4mm virkkuukoukku


Yksi huono puoli tässä neuleessa on. Haaveilen neulovani itselleni samanlaisen. Ehkä ruosteenpunaista, viininpunaista tai tummaa sinappia. Ah, liikaa ihania vaihtoehtoja!

11 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Ihana ja upea mekko!

särmä kirjoitti...

Mammutti: Kiitoksia! En olekaan tutustunut sinuun aiemmin ja säikähdin ensin, onko äitini saanut blogini osoitteen jostain käsiinsä. Häntäkin kun kutsutaan toisinaan mammutiksi:D

Anonyymi kirjoitti...

Ihana mekko!
Sari

Jaana kirjoitti...

Upea! Ja istuu ystäväsi päälle kuin valettu!

Tess kirjoitti...

Tosi nätti mekko!

Pitäisköhän tehdä itsellekin kesämekko. Taitais vain käydä niin, että mun vauhdilla se olis valmis vasta syksyllä. Liian monta rautaa tulessa...

Satu kirjoitti...

Siis aivan ihana!! Mäkin haluan!

särmä kirjoitti...

Jaana: Kiitti! Tykkään itekin ihan hirveesti ja oon mielettömän ilonen, että kokokin oli just eikä melkein, vaikka tehdessä meinas iskeä epätoivo, kun neule näytti valtavalta.

Tess: Joo, pitäis;) Sithän se ois ens kesää varten hyvissä ajoin valmiina.

Satunkaa: Kiitos. Mekkoa puikoille sitten vaan:)

Rima kirjoitti...

This is beautiful! Wow!

Rima
www.yarnydays.com

särmä kirjoitti...

Rima: Thank you so much!

sini kirjoitti...

poimin idean korvan taakse, voipi olla että teen joskus samanlaisen

Mari kirjoitti...

Upean näköinen ja värit ovat todella kauniit! VAu!