perjantaina, tammikuuta 06, 2006


Jälleen hieman lankaisampana




Helsingin reissu oli ja meni ja hyvin menikin. Tuliaisena raahasin kotiin muovikassillisen lankaa ja uusia ideoita. Menitasta mukaani eksyi tiilenpunaista sekä kanervanväristä merinowoolia halvennettuina. Olin ostohetkellä aivan varma, että kanerva on himpun verran vaaleampaa kuin jo omistamani, mutta kuinkas sitten kävikään. Kotona huomasin, että samaa väriähän se on..

Merinoiden lisäksi hullaannuin Létt-lopien värikarttaan ja mukaani hinkuivat ruohonvihreä, punaruskea ja puolukka. Maanittelun jälkeen kaappasin laskun jatkeeksi kutakin 100g. Eiköhän noista jonkinlainen kassi synny.

Ehtikö joku jo luulla, että olisin selvinnyt näin vähällä. Tuskin, enkä selvinnytkään. Jo kahdella edellisellä käyntikerralla haaveilin schoeller stahlin fortissima colori socka colorista sateenkaarenvärisenä. Tällä kertaa sitä päätyi kassiini asti kolmen kerän verran. Siitä on jo muotoutumassa neulepaidan pitsineuleena neulottava alaosa. Ostin samaista lankaa yhden kerän ruskeanakin. Ruskean lopullinen kohtalo selviää kuitenkin vasta paidan edistyttyä.

Menitan lisäksi poikkesimme suunnitelman mukaisesti Hobboksissa ja Vihreässä vyyhdissä. Ensimmäisestä kassiin asti selvisi pähkäilyn jälkeen Scarf Style, joka on viime päivien aikana tullut selattua läpi säännöllisin väliajoin. On se niin ihana kirja, miksiköhän en ostanut sitä jo viimeksi selaillessani. Vihreän vyyhdin tuliaisena kotiin matkasivat 2,5mm bambupuikot, koska ruusupuisia ei ollut saatavilla. Puikot pääsivät jo koeajoon, kun tein niillä mallitilkun kirjoneuletumppuja varten.

Neulerintamalla viimepäivinä ei ole tapahtunut mitään kovin suuria harppauksia. Penkkaripuvun hihaketta ei ole vieläkään aloitettu ja lankakin on itse asiassa vaihtunut alpacasta Sandnes Garnin omenanvihreään Kitten mohairiin. Mallitilkkuja olen väännellyt fortissimasta(misty gardenin pitsimallilla) sekä seiskaveikan punaraidasta kirjoneuletumppuja ajatellen. Alfan kasaaminen on puolivälissä, eli se ei valitettavasti ehtinyt tavaitteeseensa. Tästä masentumatta "pikkuneuloja" on asettanut uuden dedlainin sunnuntai - illalle, ylihuomenna nähdään pysyyköhän tällä kertaa aikataulussa. Vaikka Alfa jumittaakin on "pikkuneulojan" pajassa syntynyt valmistakin. Kolmen pörrötumput tulivat puskista ja veivät voiton valmistumiskamppailussa. Tumput saivatkin omistajansa jo tänään. Tarina niiden synnystä tulee kuitenkin julki todennäköisesti vasta huomenissa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että kukkona tunkiolla häärivät "pahat äitipuolet" Näkemiin ja hyvää illan jatkoa. Pysykää kanavalla...

Ei kommentteja: